Tarvashovin salissa pidetyt liikuntatunnit korvataan uinnilla ja luistelulla

0

TARVASJOKI. Tarvasjoen koululaiset viettävät loppusyksyn liikuntatuntinsa suurimmaksi osaksi Tarvashovin uimahallissa tai jäähallissa, sillä koulu on päättänyt, ettei Tarvashovin salia käytetä  toistaiseksi sisäliikuntatilana. Päätös pohjautuu työterveyslääkärin salin sisäilmaongelmien pohjalta antamaan  lausuntoon.
Tarvasjoen koulun rehtori Janne Ahlqvist kertoo ulkoliikunnan korvanneen toistaiseksi salin puutteen, mutta ensi viikosta lähtien syyslukukauden liikunnan kaksoistunnit pidetään joko uimahallissa tai jäähallissa.

–Viikot 46 ja 47 luistellaan ja muina neljänä viikkona käytetään uimahallia, Alhqvist kertoo.

Juttua on korjattu 31.10.