Radioamatöörit eivät puhu politiikkaa eivätkä tuhmia

0
Ari Salonen asensi antennin Marttilan kirjaston ja viereisen rakennuksen välille sunnuntaina.
Ari Salonen asensi antennin Marttilan kirjaston ja viereisen rakennuksen välille sunnuntaina.
Ari Salonen asensi antennin Marttilan kirjaston ja viereisen rakennuksen välille sunnuntaina.

MARTTILA. Marttilan kirjaston pihalla tapahtui sunnuntaina kummia. Koskelainen Tapio Reini ja marttilalainen Ari Salonen virittivät kirjaston ja viereisen rakennuksen välille lanka-antennia.

Antennipiuhat vedettiin sisälle kirjastoon, jossa Suomen Radioamatööriliiton aktiivit pistivät pystyyn muutaman radioaseman. Liiton puheenjohtaja Merja Koivaara testasi, kuka oli taajuudella.

Surinasta erottui janakkalalaisen Markon ääni. Hänet tunnetaan piireissä paremmin kutsumerkillä OH8WM. Marko valitteli, että taajuudella oli kovin hiljaista. Sitten vaihdettiin sääkuulumiset.

Radioamatöörien käymissä keskusteluissa pitää noudattaa eettisiä sääntöjä: ruma kielenkäyttö, uskonto, politiikka ja kaupankäynti ovat kiellettyjen listalla.

Marttila oli harrastusta markkinoivan kiertueen ensimmäinen etappi. Paikalle sattui sekä maallikkoja että alan jo taitavia.

Lue lisää 25.11.2014 lehdestä