Rick Riordan johdattaa antiikin mytologian ytimeen

0
Olympoksen sankarit 4 – Haadeksen talo
Olympoksen sankarit 4 – Haadeksen talo
Olympoksen sankarit 4 – Haadeksen talo

Kirja: Olympoksen sankarit 4 – Haadeksen talo
Kirjailija: Rick Riordan

Heti alkuasemissa kirjan päähenkilöiden, seitsemän puolijumalan edessä odottavat haasteet vaikuttavat melko lailla mahdottomilta. Kaksi heistä on pudonnut Tartarokseen, hirviöiden kotiin. Pelastaakseen ystävänsä jo valmiiksi melko todennäköiseltä kuolemalta viiden maan pinnalle jääneelle puolijumalalle jää tehtäväksi taistella tiensä Haadeksen taloon. Pelastamisen esteeksi asettuu kuitenkin jatkuvasti voimiaan keräävä titaanien äiti, Gaia.

Kirja ei anna parasta antiaan lukijalle, joka ei ole tutustunut kirjasarjan edellisiin osiin. Monissa kohdissa viitataan menneisiin tapahtumiin ja aihepiirikin saattaa olla vieras. Kirja on kuitenkin kielellisesti selkeästi kirjoitettu sekä sisältää mielenkiintoisia, vaikkakin ennalta arvattavia juonenkäänteitä. Kirja tarvitsisi mahdollisesti järisyttävämpiä juonenkäänteitä, joita lukija ei osaisi odottaa.

Riordan on kuitenkin onnistunut luomaan jälleen jännittävän tarinan, josta luultavasti jokainen nuori lukija löytää itselleen jotakin. Kirjan sivut sisältävät niin verisiä taisteluita, sydämen sulattavaa romantiikkaa kuin kyyneleet silmiin tuovia menetyksiä. Tarinan kautta lukija voi myös tunkeutua syvälle antiikin mytologian ytimeen mielenkiintoisella tavalla. (E.A)

****

Arvosteluasteikko:
***** mestariteos
**** lukemisen arvoinen
*** ei herättänyt suuria tunteita
** lukemisen arvoinen, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
* älä lue!