Aurassa pelataan eniten RAY:n pelejä Varsinais-Suomessa

0

AURA. Aurassa pelattiin viime vuonna eniten Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahapelejä koko Varsinais-Suomen alueella. Jokaista kunnan yli 18-vuotiasta asukasta kohden laskettuna peleihin käytettiin liki 270 euroa. Aura oli maakunnan ykkönen myös edellisvuonna.

Toiseksi eniten rahaa, noin 221 euroa, RAY:n peleihin käytettiin Raisiossa ja kolmanneksi eniten Paimiossa, jossa aikuista kohden laskettuna pelattiin noin 198 euroa.

Auranmaan kunnista Pöytyä oli Varsinais-Suomen tilastossa sijalla 19. Koski oli 20. ja Oripää 22. Pöytyällä rahapeleihin upotettiin keskimäärin 86,72, Koskella 74,78 ja Oripäässä 69,94 euroa.

Kaiken kaikkiaan suomalaiset pelasivat viime vuonna RAY:n pelejä keskimäärin 177 eurolla jokaista aikuista kohden. Koko maan tilastoissa kärkipaikkaa pitää kymenlaaksolainen Virolahti, jossa pelataan liki 390 eurolla aikuisasukasta kohden laskettuna. Valtakunnallisissa tilastoissa Aura on kahdeksannella sijalla.

Pelauslukuihin vaikuttavat kunnan asukkaiden pelaamisaktiivisuus, alueen kauttakulkuliikenne ja matkailu, mutta myös alueen pelitarjonta ja pelipaikkojen määrä. Aurankin sijoitusta selittää pitkälti vilkkaat liikenneasemat.