Elisenvaara muuttui abien risteilylaivaksi – katso video

0
Karamellit kelpasivat Kyrön koululaisille. Kuva: Özkan Inhanli
Karamellit kelpasivat Kyrön koululaisille. Kuva: Özkan Inhanli
Karamellit kelpasivat Kyrön koululaisille. Kuva: Özkan Inhanli

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran lukion aula ja juhlasali muuttuivat torstain penkkaripäivänä risteilylaivaksi, kun lukion 44 abia julistivat omien sanojensa mukaan ”siirtymistä oman elämänsä kapteeneiksi”. Vielä torstaina oltiin Elisenvaaran purressa, joten abien joukossakin oli niin laivan päällystöä, pursereita kuin risteilyemäntiäkin. Viihdettä oli tarjolla sekä videoiden että erilaisten laulujen ja pelien muodossa.

Juhlasalissa esitettyä parituntista ohjelmaa oli työstetty jo viikkoja. Videoissa seikkailivat niin bagbustersit kuin parhaimmillaan liki akrobaattisiin suorituksiin yltäneet tanssijatkin.

Opettajat ja abit kilpailivat tällä kertaa sananselityksessä. Vaikka opettajat paneutuivat saamiinsa sanoihin yleisöä riemastuttavalla luovuudella, abit veivät kisan voiton selkein 6–3 numeroin.

Vähän ennen puolta päivää abit siirtyivät kuorma-autoihin ja lähtivät odotetulle karkinjakokiertueelleen.

Lue lisää 13.02.2015 lehdestä