Jokaisesta Auranmaan kunnasta löytyy passeli pulkkamäki

0
Marttilan esikoululaiset näyttävät mallia, kuinka pulkkamäessä kuuluu laskea. Oskari Entosen hyppyrille osunut lasku tuotti komean pompun.

AURANMAA. Laskiainen houkuttelee pulkkamäkeen. Erikokoisia, enemmän tai vähemmän virallisia pulkkamäkiä löytyy jokaisesta Auranmaan kunnasta.

Aurassa ei ihan ”virallisia” pulkkamäkiä ole. Jo ennen lumentuloa monet testasivat liukureitaan skeittipuistossa, mutta tällä hetkellä vilkkainta lienee Horsmantien päässä olevan leikkikentän vieressä. Muita Auran epävirallisia yleisiä pulkkamäkiä on Koivukujan leikkikentällä sekä Kirkonkulman koululla.

Koskella pääsee liukumaan ainakin Hevonlinnassa. He, jotka eivät halua lähteä Hevonlinnaan saakka voivat kokeilla Koskella vaikka kesäteatterin entisellä paikalla Paimionjokirannassa olevaa loivaa rinnettä. Lasku päättyy hyvissä ajoin ennen jokea.

Marttilassa parhaat pulkkamäet ovat  Hiihtomaassa, jonne pääsee Metsärinteen asuntoalueen kautta.

Oripäässä pulkkamäkeen pääsee vaikka Kangastuvalla.

Pöytyältä virallisia pulkkamäkiä ei löydy. Riihikoskella pulkkaan saa jonkin sortin vauhtia koulun ja päiväkodin välissä olevalta nyppylältä. Liikuntasihteeri Markus Salon tietämän mukaan Kyrössä jotkut hurjapäät ovat  laskeneet vesitornin mäkeä ja Yläneellä Kalikassa on pieni loiva liuku jäälle. Samoin kotiseutumuseon takana ”Hakalan metsässä” on kuulemma käyty epävirallisilla laskureissuilla.

Tarvasjoella parhaat pulkkamäen ovat Kenttätuvan lähellä.

Lue lisää 13.02.2015 lehdestä