Auran markkinat tarjoaa monipuolista torimyyntiä ja poliittista pöhinää

0
Viime vuonna Auraa ja Auran markkinoita pääsi tähyilemään yläilmoista. Kuva: Marika Koliseva.
Viime vuonna Auraa ja Auran markkinoita pääsi tähyilemään yläilmoista. Kuva: Marika Koliseva.
Viime vuonna Auraa ja Auran markkinoita pääsi tähyilemään yläilmoista. Kuva: Marika Koliseva.

AURA. Auran Lions clubin jo vuonna 1980 ensimmäisen kerran järjestämät Auran markkinat keräävät jälleen ensi lauantaina torikansaa Auran keskustaan. Markkinapäällikkö Matti Simola ennakoi jokseenkin kaikkien noin sadasta markkinapaikasta täyttyvän.

Tuttuun tapaan tarjolla on monenlaista syötävää, vaatetta ja muuta tilpehööriä sekä vaalivuoden kunniaksi myös politiikkaa. Omat vaalitelttansa, joissa yleensä jaetaan poliittisen sanoman lisäksi myös jotakin syötävää ja ilmapalloja, ovat varanneet niin kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, sosialidemokraatit, vasemmistoliitto kuin vihreätkin. Vaaliteltoilla pistäytynee myös hyvä valikoima kansanedustajaehdokkaita.

Markkinoilla on myös jonkin verran ohjelmaa. Markkinat avaa kunnanjohtaja Mika Joki kello 9 ja kello 11.30 kunnan vapaa-aika- ja nuorisotoimi palkitsee ansioituneita auralaisia. Paikallisen taiteilijan työn pohjalta tehdyn lahjan saa kaksi kulttuurillisin ja yksi liikunnallisin perustein valittu kuntalainen. Samassa tilaisuudessa palkitaan myös jo aikaisemmin valittu Auran vuoden seuratyöntekijä, Auranmaan Painiseuran valmentaja Jari Tuominen.

Markkinapäivän loppupuolella selviää, kuka markkinoiden arpajaisiin osallistuneista on voittanut tämänkertaisen pääpalkinnon, jykeväpuisen puutarhakaluston.

Auran markkinat lauantaina 7.3. Auran keskustassa.