Härkätien Sydänyhdistys kutsuu kuuskymppisiä kolmiotteluun

0

HÄRKÄTIE. Härkätien sydänyhdistys tempaisee lähestyvän sydänviikon kunniaksi. Yhdistys kutsuu kaikkia ja erityisesti vuonna 1955 syntyneitä terveyden kolmiotteluun.

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävän Sydänliiton teemana on 60-vuotisten kolmiottelu. Kolmiottelulla tarkoitetaan kolmen sydämen terveyden kannalta keskeisen arvon – kolesterolin, verenpaineen ja vyötärönympäryksen – mittaamista. Härkätien sydänyhdistys esitelmöi aiheesta ja tekee mittauksia Varsinais-Suomen sydänpiirin avustuksella.

Ensimmäinen kolmiottelu järjestään Tarvasjoen Hyvinvointikeskuksessa ensi keskiviikkona 8.4., toinen Marttilassa 14.4., kolmas Liedossa 16.4. ja neljäs Koskella 21.4.. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, ja paikalle voivat tulla muutkin kuin 60-vuotiaat. Mittaukset maksavat viisi euroa.

Sydänliitto muistuttaa, että arvojen mittaaminen kannattaa. Esimerkiksi kohonnut verenpaine on salakavala tila, joka ei näy eikä tunnu. Jatkuvasti koholla oleva verenpaine saattaa kuitenkin vaurioittaa verisuonia, sydänlihasta, aivoja ja munuaisia.

Vyötärönympäryksen mittaaminen taas on tehokas rasvakudoksen sijainnin selvittäjä.

Ensimmäinen kolmiottelu Tarvasjoen Hyvinvointikeskuksessa keskiviikkona 8.4. klo 16.30–18, toinen Marttilassa Osuuspankin kerhotilassa tiistaina 14.4. klo 16.30–18, kolmas Liedossa Ruskan kokoushuoneessa torstaina 16.4. klo 16.30–18 ja neljäs Kosken kirjaston Koski-salissa tiistaina 21.4. klo 17–19.