Musta vesi kiusaa koskelaisia

0
Vedenottamosta otettu vesi on kirkasta, mutta putkilinjan päässä tilanne on ollut usein toinen.
Vedenottamosta otettu vesi on kirkasta, mutta putkilinjan päässä tilanne on ollut usein toinen.
Vedenottamosta otettu vesi on kirkasta, mutta putkilinjan päässä tilanne on ollut usein toinen.

KOSKI. Kosken vesijohtovedessä on liikaa mangaania. Vuosien varrella putkistoihin kertynyt mangaani lähtee aika ajoin paineenvaihteluiden vuoksi liikkeelle ja värjää veden pahimmillaan mustaksi. Myös paine vesijohtoverkossa vaihtelee.

Asian korjaamiseksi kuntaan ollaan hankkimassa mangaaninpoistolaitteistoa. Suunnitteilla on myös vesijohtoverkon päälinjojen puhdistaminen eli ”possutus”. Asia tulee valtuuston päätettäväksi 1.6.

Kosken tekninen johtaja Jouko Sinkko on vakuuttunut, että valtusto myöntää tarvittavat rahat. Sen jälkeen mangaaniongelman poistamisen aikataulu on kiinni urakoitsijasta.  Koskella kerätään myös adressia, jolla vaaditaan vesiongelmien korjaamista. Sekin toimitetaan seuraavaan valtuustoon.

Lue lisää 8.5.2015 lehdestä