Pöytyän Ykköspesisjoukkueen ensimmäiset kotiottelut päättyivät niukkoihin tappioihin

0
Ville Harju otti sunnuntain pelissä vastaan kunnarionnittelut. Kuva Paula Pellonperä
Ville Harju otti sunnuntain pelissä vastaan kunnarionnittelut. Kuva Paula Pellonperä
Ville Harju otti sunnuntain pelissä vastaan kunnarionnittelut. Kuva Paula Pellonperä

PÖYTYÄ/Kumila. Miesten Ykköspesiksen kautta aikojen ensimmäisessä kotiottelussa Pöytyää vastaan tuli lauantaina kivikova sarjakärki Kempeleen Kiri, joka johti sarjaa puhtaalla pelillä. Kotijoukkue lähti kuitenkin rohkeasti haastamaan ennakkosuosikkia.

Ottelusta muodostui todellinen ulkopelien taistelu jossa kumpikin pelasi omissa ulkovuoroissaan hienoa pesäpalloa ja juoksujen tekeminen oli todella vaikeata. Kempele vei kuitenkin voiton lukemin 0–2 (1–2, 0–1).

Kokematon kotijoukkue sai tuplaviikonlopun toisessa ottelussa sunnuntaina vastaansa Ylivieskan Kuulan, joka majaili Pöytyän kanssa samoilla sijoilla sarjassa.

Ykköspesiksestä selkeästi enemmän kokemusta omaava vierasjoukkue vei lopulta täydet kolme pistettä, vaikka Pöytyä nousikin molemmilla jaksoilla takaa vielä hengittämään niskaan. Ottelu päättyi lukemiin 0–2 (3–4, 4–5)

Seuraava ottelu Kymppi-Katto Areenalla jo keskiviikkona 27.5. kello 18. Vastaan asettuu Haminan Palloilijat.

Lue lisää 26.05.2015 lehdestä