Rattijuopot tehovalvonnassa

0

VARSINAIS-SUOMI. Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia tulevana viikonloppuna. Valvontajaksoon osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
Rattijuopumus on ilmiönä edelleen yksi keskeisimmistä liikenneturvallisuuden uhista. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien 163 kuolemaan johtaneen onnettomuuksien ennakkotiedot vuodelta 2014 osoittavat, että 27:ssa tapauksessa (17 %) jollakin osallisella ajoneuvon kuljettajalla oli veressään alkoholia vähintään 0,5 promillea.
Onnettomuuksissa kuoli yhteensä 35 osallista ja loukkaantui yhdeksän..
–Onnettomuuksissa tyypillistä oli, että moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja oli voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alainen. 70 prosentilla veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen 1,2 promillen rajan. Alkoholin vaikutuksesta ajaneilla kuljettajilla 40 prosentilla oli aikaisempia rattijuopumustuomioita, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta sanoo.