Suden metsästyskiintiöksi enintään 39 yksilöä

0

SUSIALUE. Suomen susikannan hoitosuunnitelman mukaisen kannanhoidollisen metsästyksen toinen kokeiluvuosi käynnistyy tammikuun puolivälissä. Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että 15.1.–15.2.2016 välisenä aikana saisi metsästää enintään 39 sutta susilaumoista, jotka on todettu vakiintuneiksi.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen väliarvion mukaan Suomessa on noin 22–43 laumaa eli susilaumojen määrä on pysynyt ennallaan. Laumojen määrän vaihteluväli on suuri, koska sulan maan aikana havaintoja kertyy vähän, mikä hankaloittaa arvioimista ja varmistamista.
Kanta-arvio tarkentuu, kun Luonnonvarakeskus tekee toisen väliarvion joulukuussa. Silloin sekä susilaumojen että laumoissa elävien susiyksilöiden lukumäärästä on todennäköisesti mahdollista saada tarkempaa tietoa lumipeitteen ansiosta.