
MARTTILA. Marttilassa asuva 13-vuotias Roosa Korpiaho alkoi tienata oman harrastuksensa parissa. 4H-yhdistyksen avulla perustettu, RoseMix-nimellä toimiva firma myy keppihevosia, kahvilatuotteita sekä muita käsitöitä. Idea yrityksen perustamiseen syntyi viime vuoden lokakuussa.
–Tein ensin keppihevosia ja niitä alkoikin tulemaan niin paljon, että äiti ajatteli niiden myymistä 4H-yrityksen kautta, Roosa kertoo firmansa synnystä.
Tie yrittäjäksi käy 4H:n avulla helposti. Y-tunnus ei ole pakollinen ja toiminnan voi aloittaa, mikäli liikevaihto ei alita 50 euroa.
–Me menimme vain yksi ilta kunnantalolle juttelemaan ja parilla lapulla se perustettiin, Roosa toteaa.
Roosa pyörittää firmaansa itsenäisesti aina kirjanpitoa myöten. Työn sovittaminen koulun ja jalkapalloharrastuksen pariin tuo myös omat haasteensa.
–Tähän menee aika paljon aikaa. Nyt ei ole ollut tilauksia, mutta ennen joulua oli aika paljon, että kokeiden jälkeen piti tuotteita tehdä, Roosa toteaa.
Veeti Nurminen
Roosan yritystä ja käsitöitä voi seurata hänen blogissaan osoitteessa www.rosemixin.blogspot.fi.