Kotiteollisuutta ei kiinnosta muiden tekemiset – eivätkä aina omatkaan

0
Kotiteollisuus ei pyytele anteeksi, vaan bändi tekee, mitä haluaa, kertoivat yhtyeen basisti Janne Hongisto ja kitaristi Miitri Aaltonen. Laulaja Jouni Hynynen ei ennättänyt kauneusuniltaan kuvaan.

MARTTILA. Marttilassa oli perjantai-illalla astetta raskaampi meininki, kun Marttilan Kyläkulttuuriyhdistys oli järjestänyt Kotiteollisuuden esiintymään Kuokantalolle. Bändi saapuikin paikalle perinteisen rokkiyhtyeen tavoin: myöhässä ja välinpitämättömällä asenteella.

Siitäkin huolimatta miehet esiintyvät mielellään pienillä paikkakunnilla.

–Yleisö on yleensä äärimmäisen vastaanottavaa. Käymme erittäin mielellämme pienillä paikoilla, ei aina tarvitse olla Hesassa, basisti Janne Hongisto kertoi.

Kitaristi Miitri Aaltonen yhtyi ajatuksiin. Hän pohti, että Kotiteollisuus toimii parhaiten ihmisten parissa, ja miehen mukaan ihmisiä löytyy kaikkialta muualta kuin pääkaupunkiseudulta.

Kotiteollisuudella on tavoitteena viihdyttää yleisöä vuorovaikutuksellisesti. Muulla ei ole väliä.

–Meille on ihan sama, mikä on pintaliitoa tai muodissa. Meitä ei kiinnosta muiden tekemiset, vaan omat. Eikä nekään aina kiinnosta, miehet summasivat yhtyeen asennetta.
Maija Paloposki

Lue lisää 15.03.2016 lehdestä