Rankkasateet katkaisivat teitä Auranmaalla

0
Patakosken silta sortui torstaina voimakkaan sateen johdosta.
Patakosken silta sortui torstaina voimakkaan sateen johdosta.
Patakosken silta sortui torstaina voimakkaan sateen johdosta.

KOSKI,PÖYTYÄ
Runsaat sateet kurittivat torstaina Auranmaata.

 
Koskella Patakoskentien sortui kahdesta kohtaan runsaiden sateiden aiheuttaman tulvan vuoksi. Patakoskentie on ollut poikki torstai-ilta seitsemästä saakka noin kilometrin päässä Hämeentiestä. Tie oli poikki myös toisesta päästä noin 3 kilometrin päässä Someron päästä. Tilanne saatiin kuitenkin korjattua torstai-iltana noin kello yhdentoista aikaan.

 
Myös Pöytyällä sateet katkaisivat tien. Pöytyän Koivusaarentie on poikki noin 3,5 kilometrin päässä Haverilta Pihlavan suuntaan.

 
Tieliikennekeskuksen mukaan katkot Patakoskentiellä ja Koivusaarentiellä korjataan, kun olosuhteet sen sallivat.

 

Torstai työllisti pelastuslaitosta muutenkin runsaasti. Runsaiden sateiden seurauksena vesi tulvi sisään useisiin rakennuksiin.

Kosken VPK torjui vesivahinkoa Vinarintien varrella olevassa rakennuksessa ja Triotec Oy:ssä, jonka tehdassalin lattia lainehti vedestä.

Marttilan VPK kävi tarkastuskäynnillä Kosken puujalostus Oy:ssä, jossa salama laukaisi automaattisen paloilmoittimen.

Juttua on päivitetty 27.5. klo 12.34.