Taas on se aika – osan pitää jättää veroilmoitus jo keskiviikkona

0

veroilmoitus verkko

Veroilmoitusten viimeinen jättöpäivä on joko 4.5. tai 13.5. Oman palautuspäiväsi tarkistat kotiin lähetetyn esitäytetyn veroilmoituksen etusivulta.

Verkossa voit jättää veroilmoituksesi viimeisenä palautuspäivänä kello 24 mennessä. Palvelu sulkeutuu silloin.

Verohallinto paimentaa kansalaisia käyttämään verkkopalvelua, sillä se on yhteiskunnalle edullista. Verkossa jätetyn veroilmoituksen kustannukset ovat noin neljä euroa, kun paperilla jätettynä ne ovat lähes 14 euroa.

Veroilmoituksia on tänä vuonna palautettu verkon kautta jo 400 000 kappaletta. Viime vuonna tähän aikaan vastaava luku oli  290 000 kappaletta.

Verohallinto vinkkaa: Tee nämä neljä asiaa

  1. Tarkista veroilmoitus.  Älä palauta ilmoitusta, jos tiedot ovat oikein eikä mitään puutu. Tarkista esitäytetty veroilmoitus, vaikka saisit veronpalautusta. Jos et palauta veroilmoitusta, sinun katsotaan antaneen se esitäytettyjen tietojen mukaisena. Sama koskee myös kiinteistöverotietoja.
  2. Täydennä puuttuvat tiedot. Onko sinulla esimerkiksi matka- tai tulonhankkimisvähennyksiä? Puuttuvat matkakulut, vuokratulot ja kotitalousvähennystiedot ovat yleisimpiä syitä palauttaa esitäytetty veroilmoitus.
  3. Ilmoita sähköisesti. Veroilmoitus kannattaa täydentää verkossa. Virheiden mahdollisuus vähenee, sillä palvelu ohjaa ilmoittamisessa. Verkkopalvelussa ilmoittaminen on turvallista ja helppoa. Kirjaudu palveluun henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillasi. Anna tarvittavat tiedot ja lähetä ilmoitus. Saat kuittauksen onnistuneesta lähetyksestä. Jos huomaat, että palautettuun ilmoitukseen tuli virhe, voit lähettää tiedot useamman kerran uudelleen.
  4. Älä liitä veroilmoituksen mukaan kuitteja, tositteita tai alkuperäisiä asiakirjoja, vaikka palauttaisit veroilmoituksen paperisena. Verohallinto pyytää tositteita tarvittaessa. Käytä vain Verohallinnon vahvistamia liitelomakkeita.

Jos olet kiinteistönomistaja, voit tarkistaa ja korjata myös kiinteistöverotuksen perusteena olevat tiedot verkossa osoitteessa vero.fi/kiinteistötiedot. Kiinteistöverotietojen viimeinen ilmoituspäivä selviää kotiin lähetetyltä ilmoitukselta.

Kiinteistöverotietojaan on korjannut verkkopalvelussa tänä vuonna jo 13 670 asiakasta.