
LIETO/Tarvasjoki. Fingridin kantaverkon voimajohdon rakentaminen on edennyt Tarvasjoelle. Vanhan voimajohdon, niin sanotun Rautarouvan, korvaavan uuden voimajohdon perustustyöt ovat olleet käynnissä Yrjänkylässä Salontien ja Herrasmannintien välissä.
Voimajohtoa urakoiva kroatialainen Dalekovod j.s.c. tekee parhaillaan voimalinjapylväiden perustuksia. Herrasmannintien läheisyyteen tulevan pylvään perustuksien teko vaati massiivisen kaivannon, joka on jo peitetty. Tuleva pylväs sijaitsee savimaassa Tarvasjoen töyräällä.
Osa pylväiden perustuksista vaatii paalutusta tai räjäytystöitä. Perustukset on Dalekovodin projektipäällikön Mladen Zorkon mukaan tarkoitus saada valmiiksi marraskuun loppuun mennessä.
Uusi voimalinja kulkee samaa reittiä kuin Rautarouva, mutta pylväät tulevat eri paikoille kuin vanhalla linjalla. Uusien pylväiden pystytys ja voimalinjan verkotus on Zorkon mukaan tarkoitus suorittaa Tarvasjoella ensi kesänä.
Koskella ja Marttilassa voimalinjan rakennustyöt etenevät alkuvuodesta verkottamiseen. Verkottamisen yhteydessä tehdään myös räjäytystöitä, kun johdot liitetään toisiinsa.