Voimailijamiehen uimahyppy toi kuvakisan voiton

0

Teija Krokbergin (kuvassa) lapset hyppelivät lämpimänä kesäpäivänä pihan uima-altaaseen. Hetken touhua katseltuaan myös perheen isä Jony Krokberg päätti koittaa.
Vaimo nappasi kuvan, kun isäntä ponkaisee altaaseen oikea käsi ojennettuna eteen kuin Supermiehellä konsanaan.
– Hän taisi sitä kerran tai kaksi kokeilla. Voimailua harrastava mieheni on sopivan lapsenmielinen pelleilemään näin. Miehelläni taisi olla 120 kiloa massaa kuvan aikaan, naurahtaa Teija Krokberg tilannetta muistelleessaan.
Myöhemmin perhe huomasi, että sanomalehdissä on käynnissä Kesähyppy-niminen kuvakilpailu. Jony Krokberg päätti, että kisaan kannattaa osallistua.
– Sanoin hänelle, että jos sinä itse sen kestät, niin totta kai osallistutaan, muistelee Teija Krokberg.
Kannatti osallistua, sillä heittäytyminen palkittiin kisan voittona. Palkinto on Gopro-kamera. Voitto tuli selvällä erolla kakkoseksi tulleeseen kuvaan. Toiseksi sijoittui Nina Luostarisen kuva Painovoima? Ei koske minua! ja kolmanneksi tuli Satu Sahla-Juvankosken kuva Pala taivasta.

Voittokuvassa on hieno ilmalento vaakatasossa altaan yläpuolella. Miten kuvan hyppy päättyi? Ei kai tästä vaan tullut mahaplätsiä?
– Ei tullut. Kyllä hän turvallisesti ja oikealla tavalla altaaseen sukelsi, nauraa Krokberg.
Hän keskittyi uimahetken aikana kuvaamiseen, eikä innostunut itse kokeilemaan pellehyppyjä.
Krokberg ei varsinaisesti harrasta valokuvausta, mutta kamera on aina mukana retkillä ja reissuilla.

Teija Krokberg muistetaan takavuosien SM-mitaleista penkkikisoista. Hän osallistui myös Suomen vahvin nainen -kisoihin. Näissä paras sijoitus oli kuudes.
– Olin ensin vahvin nainen -kisoissa, mutta loukkasin selkäni, eikä se enää kestänyt kyykkyjä ja maastavetoa niillä painoilla. Mieheni harrasti penkkipunnerrusta ja ajattelin kokeilla sitä. Lopetin kisaamisen, kun nuorin lapseni syntyi. Hän on nyt neljävuotias.
Krokberg kertoo voimailun jääneen vähälle viime aikoina, sillä hän haluaa antaa aikaansa perheen neljälle lapselle.
– Sitten joskus tulevaisuudessa voisin palata kilpailemaan. Intoa löytyy vielä.
Teija Krokberg opiskelee parhaillaan sairaanhoitajaksi. Hän tekee edelleen töitä myös lähihoitajana.

Teija Krokbergin voittokuvassa aviomies Jony Krokberg hyppää supermiehen lailla uima-altaaseen.

Kesähyppy-kuvakisan voittaja sai yli viidenneksen äänistä

  1. Pyysimme lukijoita osallistumaan Kesähyppy-kuvakilpailuun lähettämällä hyppykuvia toimituksiin. Kisaan pääsi osallistumaan myös merkitsemällä kuvan sosiaalisessa mediassa #kesähyppy-tägillä.
  2. Raati valitsi kuvista kymmenen finaaliin.
  3. Lukijat saivat äänestää voittajan finalistikuvista verkossa tai postikortilla.
  4. Äänestys päättyi 25.9.
  5. Ääniä annettiin yli 700 kappaletta. Voittaja sai yli 20 prosenttia äänistä.
  6. Voittaja palkitaan Gopro-kameralla. Kakkoseksi ja kolmanneksi sijoittuneille on luvassa selfie-keppi.
  7. Kilpailun järjestivät Salon Seudun Sanomat, Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero ja Uudenkaupungin Sanomat.

Paimiolaisen Nina Luostarisen kuva Painovoima? Ei koske minua! sijoittui toiseksi. Kuvassa Henri Luostarinen hyppää Sauvossa hiekkakuopalla.

Halikkolaisen Satu Sahla-Juvankosken kuva Pala taivasta oli kisan kolmonen. Kuvassa kuusivuotias Oiva Juvankoski nauttii ilmalennosta Pärnun kattojen yllä.