Marttilan Murron juhlavuosi huipentuu

0
Anne Mäkelä ja Kirsti Keskitalo iloitsevat Marttilan Murron aikaansaannoksista kuten skeittipuistosta. Keskitalo ja Mäkelä luotsaavat 110-vuotiasta seuraa kohti tulevaa.

MARTTILA. Marttilan Murto on tänä vuonna juhlinut 110-vuotista taivaltaan erilaisin tapahtumin. Sunnuntaina juhlavuosi huipentuu perinteisiin juhlallisuuksiin.
Piirin vanhimpiin urheiluseuroihin lukeutuvan Murron alkuvaiheet ovat jääneet tulipalojen vuoksi historian hämäriin, mutta seuran nimen tiedetään olevan myöhempää perua ja tulleen nimikilpailusta. Seuran puheenjohtaja Kirsti Keskitalo myöntää itsekin aikanaan ihmetelleensä nimeä, mutta nimi ei ole seuraa pahentanut.
Murron voi sanoa oleva lähes kaikkien kuntalaisten liikuttaja ja eläneen ajanhengen ja kuntalaisten tarpeiden mukaan. Pikkuseuraksi Murto on sikäli erikoinen, että se on rakentanut yksin ja yhdessä kunnan kanssa useita liikuntapaikkoja.
Laakereillaan Murto ei lepää nytkään vaan katse on tulevaisuudessa. Seuraan muun muassa suunnitellaan osa-aikaisen työntekijän palkkaamista valmentajien ja ohjaajien tueksi. Suunnitelmissa on myös harrastejaoston perustaminen.

Marttilan Murron 110-vuotisjuhla Martintalolla 27.11. kello 16 alkaen.

Lue lisää 25.11.2016 lehdestä