Kansalaisopistojen kevätkaudella kokataan ja karsitaan tavaraa

0

AURANMAA. Kansalaisopistojen kevään kurssitarjonnasta löytyy runsaasti liikuntaa, ruokakursseja sekä matkoja menneeseen.

Koskella voi tulevana keväänä opiskella Somero-opiston kursseilla muun muassa satutanssia, rivitanssia, emalointitöitä ja lusikkakorujen valmistusta. Koskella on myös mahdollista saada opastusta kodin tavarakaaoksen selättämiseen: ammattijärjestäjänä nykyisin työskentelevä Kosken entinen kirkkoherra Terhi Latvala perehdyttää Rakas kotini -kurssilla liiallisesta tavarasta karsitun kodin etuihin ja hyötyihin. Latvalan vetämä kurssi alkaa 13. maaliskuuta.

Auranlaakson kansalaisopistossa pureudutaan kevään aikana muun muassa kyberturvallisuuteen ja historiaan. Everstiluutnantti evp, tietokirjailija Tuomo Hirvonen luennoi Auran yhtenäiskoulussa pidettävässä luentosarjassa satavuotiaan Suomen historian merkkihetkistä. Ensimmäinen luento on keskiviikkona 18. tammikuuta.

Elisenvaaran koulussa pidettävillä kursseilla pääsee keväämmällä perehtymään niin voileipäkakun kuin lammasruuankin tekemisen saloihin.

Auranlaakson kansalaisopiston kevään kursseille pääsee jo ilmoittautumaan osoitteessa www.opistopalvelut.fi/auranlaakso. Ilmoittautuminen Somero-opiston kursseille alkaa 2. tammikuuta osoitteessa www.opistopalvelut.fi/somero/