Linnan juhla yhdistää ompelijan toiveen ja kansanedustajan tarpeen

0

Kotiseutu Alastarolla toimi kiireisten naisten kohtaamispaikkana.

Joulukuun 6. päivä täyttyy Johanna Isotalon toive: silloin hän saa seurata televisiosta, kuinka kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) astelee Linnan juhlissa yllään Isotalon suunnittelema ja toteuttama juhlapuku.
– Siitä asti, kun olen halunnut alalle, on tavoitteeni ollut, että Linnan juhliin täytyy saada valmistaa vähintään yksi iltapuku, Isotalo sanoo.
Johanna Isotalo on Oripäästä kotoisin oleva ompelija ja muotoilija. Myös Saarikon juuret ovat Oripäässä. Syksyllä naiset ovat treffanneet muutaman kerran Alastarolla, molempien kotiseudulla.
Ensimmäisen kerran he kohtasivat jo reilu vuosi sitten, kun heidän sisaruksensa olivat puhuneet Isotalon unelmasta, jota Saarikko lähti mielellään täyttämään. Tuolloin ei aika riittänyt koko puvun ompelemiseen, joten Isotalo sai tehtäväkseen muokata Saarikon vanhaa asua.
– Olen aiemminkin noudattanut kierrätysfilosofiaa eli että vanhaa mekkoani on tuunattu, Saarikko kertoo.
 
Tämän vuoden asuun Saarikolla oli muutamia toiveita. Puvun tuli olla monikäyttöinen ja tuunattavissa oleva. Mallin piti sopia myös kankaisiin; ystäväpariskunnan Thaimaasta tuomaan silkkiin ja Helsingistä ostettuun paljettikankaaseen.
Lisäksi Saarikko halusi ottaa puvulla kantaa kaikenkokoisten naisten puolesta.
– En edusta perinteistä mallikokoa, joten en koe vaatteiden kautta esilläoloa aina erityisen luontevana. Toivonkin, että toimin samaistumiskohteena niillekin naisille, jotka eivät mahdu kokoon 34 vaan ennemmin kokoon 44.

Saarikko pääsi ensimmäistä kertaa sovittamaan Isotalon luomusta pari viikkoa sitten.
Molempia jännitti, mutta turhaan. Naisten visiot kohtasivat hyvin. Saarikko kiittelee sitä, että Isotalon ammattitaitoon ja arvioon on voinut luottaa.
– Ei-ammattilainen voi toivoa sellaista, mikä ei ole mahdollista toteuttaa. Johanna on sanonut, mikä toimii ja mikä ei, Saarikko kertoo.
– Mittatilausvaatetta valmistaessa lähtökohtana on, että vaate tehdään kantajalleen ja sen tulisi korostaa asiakkaan parhaita puolia, Isotalo lisää.
 
Annika Saarikko nähdään juhlassa isänmaallisuutta henkivässä sinisessä juhlaluomuksessa. Vaikka asun ulkonäöllä on merkitystä, kokee Saarikko, että puvun tulee ensisijaisesti kunnioittaa kutsua. Hänelle tärkeää on ollut myös kotimaiseen naisosaamiseen panostaminen.
– Olen halunnut tukea arvovalinnoillani suomalaista naisyrittäjyyttä, mutta en ole ollut valmis sijoittamaan tuhansia huippusuunnittelijan pukuun.
Vuodesta 2011 Linnan juhliin osallistunut Saarikko kokee, että tapahtumasta on osin tullut pukunäyttely, jonka julkisuuspuolessa itsenäisyyden arvostaminen on jopa sivuosassa. Hän tunnistaa myös tilaisuuden tuottaman stressin.
– Katsoin pikkutyttönä Linnan juhlia ja leikkasin lehdistä kuvia talteen. Kun ammatin myötä juhlasta tuli totta, ei se ollutkaan enää pelkästään hauskaa, vaan siitä tuli paineita.

 

”Katsoin pikkutyttönä Linnan juhlia ja leikkasin lehdistä kuvia talteen. Kun ammatin myötä juhlasta tuli totta, ei se ollutkaan enää pelkästään hauskaa, vaan siitä tuli paineita.”

 
Saarikko toivoo, että suomalaiset tukisivat laajemminkin kotimaista taitamista. Näin luodaan edellytykset kädentaitajien tulevaisuuteen, jossa Isotalokin on mukana. Hänellä riittää edelleen unelmia.
– Toiveissa on, että joku päivä minulla on oma hääpukuliike. Siihen tähdätään.

 

Teksti ja kuva: Maija Paloposki, Loimaan Lehti