Marttilassa etsitään huomattavaa vesivuotoa

0
Poikkeuksellisen suuri virtaama ojassa voi paljastaa vuotokohdan. Marraskuinen putkirikko oli Kuokantiellä. Kuva: AVL arkisto/ Simo Päivärinta.
Poikkeuksellisen suuri virtaama ojassa voi paljastaa vuotokohdan. Marraskuinen putkirikko oli Kuokantiellä. Kuva: AVL arkisto/ Simo Päivärinta.

MARTTILA. Marttilan vesijohtoverkosto vuotaa jälleen. Marraskuussa asukkaita jäi ilman vettä yli vuorokaudeksi, kun putket rikkoutuivat Kuokantiellä. Nyt havaittua vuotoa ei toistaiseksi ole onnistuttu paikantamaan. Vuoto on kuitenkin todettu poikkeuksellisen suuresta vedenkulutuksesta.

–Valvomolaitteista vuoto huomattiin. Vettä kuluu huomattavasti enemmän kuin aiemmin, tekninen johtaja Urpo Isotalo toteaa ja kertoo tilanteen olleen tiedossa muutaman päivän ajan.

Vuotokohtaa etsitään parhaillaan, mutta missään ei ole havaittu vettä tulleen pintaan asti. Isotalon mukaan vuotaneen vesimäärän pitäisi kyllä näkyä jossakin. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan toistaiseksi tuloksetta myös venttiileitä sulkemalla.

Vuotokohdan löytämiseksi kuntalaisia pyydetään ilmoittamaan tekniselle toimelle mahdollisista paineenvaihteluista vedentulossa sekä mahdollisia vuotopaikkoja koskevista havainnoista. Vuoto voi ilmetä esimerkiksi poikkeuksellisen suurena virtaamana ojissa tai joessa tai suurena vesimääränä pellolla. Vuoto saattaa olla myös rakennuksen sisällä.  Kiinteistöjen omistajia pyydetäänkin tarkistamaan rakennukset, joihin vesijohtoverkosto ei ulotu ja joissa ei säännöllisesti oleskella.

Toistaiseksi vedenjakelua pystytään Isotalon mukaan toteuttamaan normaalisti, vaikka vesitorni ei täytykään riittävästi.

Marttilan vesijohtoverkosto on 1970-luvulla rakennettu. Isotalo myöntää, että vesivuodot saattavat kieliä verkoston huonosta kunnosta.