Tuuli tempoi autoja ojaan

0
Pakettiauto ajautui ulosajossa kauas pellolle. Kuljettaja vietiin Tyksiin. Kuva: Simo Päivärinta.
Pakettiauto ajautui ulosajossa kauas pellolle. Kuljettaja vietiin Tyksiin. Kuva: Simo Päivärinta.

MARTTILA, PÖYTYÄ/Kumila, KOSKI. Auranmaan liukkailla teillä sattui kovan tuulen saattelemana joitakin ulosajoa torstaiaamun aikana. Henkilövahingoiltakaan ei vältytty.

Pakettiauto ajautui ulos tieltä Aurantiellä Marttilassa torstaiaamuna vähän ennen puoli seitsemää. Autoa kuljettanut 24-vuotias salolaismies loukkaantui ja hänet vietiin Tyksiin jatkotutkimuksiin.

Kuljettaja kertoi kovan tuulenpuuskan ottaneen autoon kiinni, kun hän oli tullut aukealle tieosuudelle. Auto suistui tien oikealle puolelle ojaan ja osui siltarumpuun. Tämän jälkeen auto oli vielä jatkanut matkaa pellolla noin sata metriä. Tie oli liukas ja autossa oli heikot talvirenkaat.

Henkilöauto suistui ojaan Marttilassa kymppitiellä vähän ennen seitsemää. Suistuminen sattui Karvelantien risteyksen kohdalla niin sanotulla Tarvasjoen suoralla. Auto oli matkalla Turun suuntaan. Kukaan ei loukkaantunut ulosajossa.

Linja-auto kellahti ojaan ysitiellä Pöytyän Kumilassa seitsemän aikaan. Jonossa edenneen bussin vauhti oli hiljainen eikä ajokki kaatunut pellolle. Henkilövahinkoja ei sattunut. Keliolot olivat onnettomuushetkellä vaikeat: jäinen tie, kova, puuskainen tuuli ja jäätävä tihkusade.

Raskas pakettiauto liukui ojaan Koskella Hämeentiellä niin sanotussa Kartanon kurvissa torstaina klo 11 aikaan. Vauhti oli hiljainen, eikä henkilövahinkoja sattunut. Hinausauto kävi vetämässä auton ojasta takaisin tielle.