”Ihan tavallinen äiti riittää”

0

Äitienpäivänä Tasavallan presidentti palkitsee ansioituneita äitejä Helsingin Säätytalolla. Palkittavien joukossa on myös turkulainen viiden lapsen äiti.

– Oma äitini sai vastaavan kunnianosoituksen vuonna 1989. Se on hieno tunnustus, vaikka en ole mitenkään erityinen, Rita Nuutinen, yksi 33:sta tänä vuonna palkittavasta äidistä toppuuttelee.
Nuutinen on viiden lapsen äiti ja kahdeksan lapsenlapsen mummu. Nykyään perheessä juhlitaan äitienpäivää jo ennen varsinaista juhlapäivää, jotta lastenlapset pääsevät juhlimaan äitienpäivänä omia äitejään.
Rita ja Timo Nuutisen esikoinen syntyi vuonna 1977. Sen jälkeen lapsia syntyi noin kolmen vuoden välein.
– Meillä oli aina yksi vaippaikäinen talossa kerrallaan. Hoitovapaalla olin yleensä sen verran, että lapset olivat puolitoistavuotiaita mennessään hoitoon.
 
Ruuhkavuodet pitivät vanhemmat kiireisinä. Perheen kaksi tytärtä pelasi jalkapalloa, kolmas harrasti joukkuevoimistelua, ja kaksi poikaa pelasi jalkapalloa, toinen lisäksi koripalloa.
– Vuodesta 1987 lähtien mieheni oli matkatöissä kiertäen viikot ympäri maata. Minä kuljetin lapsia harrastuksiin. Autoni oli aina täynnä, Nuutinen muistelee.
Suurperheen äiti hoiteli myös pelien puffettivuoroja ja toimi joukkueenjohtajana. Omia harrastuksia ei tarvittu.
– Muutaman yrityksen tein johonkin jumppaan tiettyyn aikaan, mutta ei se onnistunut. 
 
Työuraa erikoissairaanhoitajaksi kouluttautunut perheenäiti on tehnyt kaiken aikaa. Viimeiset 13 vuotta ovat kuluneet osastonhoitajana Turun psykiatrian kuntoutusosastolla.
– Ei ole tullut mieleeni vaihtaa työpaikkaa, olen aina pitänyt työstäni. 1.5. alkaen Turun psykiatria fuusioitui sairaanhoitopiiriin ja pari viikkoa olen nyt ollut Tyksin psykiatrialla.
Omalta äidiltään hän kokee saaneensa myönteisen elämän asenteensa, uskon siihen, että asiat aina järjestyvät.
– Työtä pitää tehdä, työnteko auttaa pois huonoista ajatuksista. Kun tyttäreni ja toisen tyttäreni tytär kuolivat kolarissa vuonna 2014, työ auttoi eteenpäin.
 
Omilta lapsiltaan Rita Nuutinen kertoo oppineensa kärsivällisyyttä. Myös omat potilaat ovat vuosien varrella opettaneet hänelle paljon.
– Nuorille äideille minulla on yksi neuvo: älkää vaatiko itseltänne niin paljon. Ihan tavallinen äiti riittää. Omille lapsilleni toivon opettaneeni kolme asiaa: sen, että he ovat kunnon ihmisiä, huomioivat toiset ihmiset ja auttavat lähimmäisiään.

 

KUKA?
Rita Nuutinen os. Päiväläinen

  • Syntynyt 27.12.1954 Vammalassa.
  • Naimisiin erikoissairaanhoitaja Timo Nuutisen kanssa vuonna 1975.
  • Viisi lasta, kahdeksan lastenlasta.
  • Toiminut mm. Ura Basket Kaarinan joukkueenjohtajana.
  • Harrastaa purjehdusta.

 

 

Teksti: Susanne Hiltunen, Turun Sanomat

Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat