Lasten taidetta esillä Kosken kirjastossa

0
Aurora Hämäläisen delfiinin kolmiulotteisuus ei jätä epäilyksen häivää.
Aurora Hämäläisen delfiinin kolmiulotteisuus ei jätä epäilyksen häivää.

KOSKI. Somero-opiston Koskella pidettävä lasten kuvataidekurssi on pystyttänyt ensimmäisen oman näyttelynsä. Kosken  kirjaston sanomalehtien lukusalissa esillä olevan näyttelyn teemana on ”Luonto omin silmin”.

Ryhmän 11 osallistujasta kahdeksan rohkaistui esittelemään töitään julkisesti. Luontoa eläimineen ja rakennuksineenkin on lähestytty monella eri tavalla.  Näyttelyssä on mukana niin painettuja monotypioita ja ruskoliitupiirroksia kuin hiilellä, vesi- ja peitevärillä tehtyjä maalauksiakin. Tämän lisäksi huoneen vihernurkkauksesta löytyy kokonaisen pienen kylän verran kapa-levystä tehtyjä taloja pihapiireineen.

–Näyttelyidea lähtikin näistä pienoismalleista. Lapset kyselivät, eikö niitä voisi saada jonnekin esille, kun ne ovat niin hienoja, kertoo  kuviskurssin ohjaaja, suunnittelijaopettaja Anne Turkulainen.

Luonto omin silmin -näyttely Kosken kirjastossa 26.5. saakka.

 

Lue lisää 12.05.2017 lehdestä