Rattijuoppo tieltä Pöytyällä

0

PÖYTYÄ. Henkilöauto suistui keskiviikkona alkuillasta tieltä Pöytyällä Turuntie 867 kohdalla.

Auton kyydissä olleet kolme loimaalaista henkilöä kuljetettiin Tyksiin tarkastuksia varten. He kuitenkin selvisivät ulosajosta ilman vakavia vammoja.

Tapahtumapaikalla oli poliisin lisäksi pelastuslaitoksen kalustoa sekä MediHeli.

Henkilöautoa kuljettanut noin 25-vuotias loimaalaismies puhalsi alkometriin 2.03 promillea. Häntä epäillään sekä törkeästä rattijuopumuksesta että törkeästä  liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.