Autokorinkorjaaja Anttoni Laaksonen pistelee ensitöikseen oman autonsa kuntoon

0

Tarvasjokelaisen Anttoni Laaksosen kolmevuotiset ammattikouluopinnot huipentuivat, kun hän sai autokorinkorjaajan paperit taskuunsa. Autot ovat kiinnostaneet häntä jo pienestä pitäen, ja harrastus siivitti kohti autoalaa.
–Nyt on huojentunut fiilis, kun on paperit kourassa.
Autokorinkorjaajan työtä Laaksonen pitää mielenkiintoisena ja monipuolisena.
–Esimerkiksi kolarikorjaukset eivät ole koskaan samanlaisia.

19-vuotias Laaksonen pääsee hyödyntämään taitojaan käytännössä, sillä tallissa odottelee musta BMW E30. Se on tuoreen ammattilaisen päättötyö, jota hän kunnosti perusteellisesti puolisen vuotta. Ajopeli sai muun muassa ruostekorjauksen, lommottomat pellit ja uutta maalia pintaan.
–Vielä pitäisi laittaa jarruja ja muuta. Viimeistään Kalajoen Bimmerpartyihin kesä–heinäkuun vaihteeseen se olisi tarkoitus saada valmiiksi.

Opintojen aikana Laaksonen osallistui kahdesti Taitaja-kisaan, jossa ratkotaan ammattitaidon SM-mestaruuksia. Kolmipäiväisissä kilpailuissa suoritettiin laaja-alaisesti auton huoltoon ja korjaukseen liittyviä tehtäviä pyöränsuuntauksesta korinmittaukseen ja vahinkotarkastukseen. Ensimmäisellä kerralla hän sijoittui kuuden parhaan joukkoon, tänä vuonna hän tuli viidenneksi.

Teksti ja kuva: Tuulia Kujanpää, Auranmaan Viikkolehti