Ely-keskus vastaa, miksi tiellä on alennetut nopeusrajoitukset, vaikka työmiehiä ei näy missään

0

VARSINAIS-SUOMI. Varsinais-Suomen Ely-keskus on saanut paljon palautetta, jossa ihmetellään, miksi tiellä on alennettu nopeusrajoitus, vaikka työmiehiä ei näy missään. Ely-keskuksen mukaan kyse on siitä, että tietyöalueella on liikenneturvallisuussyistä oltava alhaisempi nopeusrajoitus niin kauan kuin työmaa on keskeneräinen.

Tielläliikkujan näkökulmasta työmaa saattaa näyttää valmiilta, vaikkei näin olisikaan. Vaikka tiemerkinnät olisi tehty tielle päällystystöiden jälkeen, reunatäytöt voivat kuitenkin olla edelleen tekemättä tai ramppien päiden tiemaalaukset maalaamatta. Esimerkiksi reunatäyttöjen puuttuminen tien päällystämisen jälkeen lisää muun muassa tieltäsuistumisriskiä erityisesti kapeilla teillä.

Urakoitsijat noudattavat tietyömailla tienpitäjän hyväksymiä liikenteenohjaussuunnitelmia. Monilla työmailla eri työvaiheita tehdään eri urakassa, jolloin yksittäisellä kohteella töitä ei aina pystytä sovittamaan saumattomasti yhteen.

Urakoita kilpailutetaan isommissa kokonaisuuksissa, jolloin yksittäisessä urakassa pyritään tekemään kerralla useampia lähekkäin sijaitsevia kohteita.

Sää vaikuttaa myös töiden tekemiseen, sillä sade voi sotkea aikataulun. Päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella ja tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.