Alina Kupi luki urakalla: kesän saldo 204 kirjaa

0
Alina Kupin mielestä hyvässä kirjassa kerrotaan eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Jos kirjan juoni on hyvä, ilman eläimiäkin pärjätään, kunhan luvassa on jännitystä ja onnellinen loppu.
Alina Kupin mielestä hyvässä kirjassa kerrotaan eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Jos kirjan juoni on hyvä, ilman eläimiäkin pärjätään, kunhan luvassa on jännitystä ja onnellinen loppu.

KOSKI. Loisto- ja Vaskikirjastojen perinteinen lasten ja nuorten kesälukukampanja Lukubingo innosti kahdeksanvuotiaan koskelaisen Alina Kupin lukemaan lastenkirjoja oikein urakalla. 7–11-vuotiaiden lasten Kosken kirjastoon palauttamista 120 lapusta 68 tuli Alinalta. Esikoulussa lukemaan oppinut Alina luki kisassa kaikkiaan 204 kirjaa.

Lukubingossa kerätään kolmen kirjan suoria kirjoista, joissa on eri väriset kannet. Kirjan koolla tai aiheella ei ole väliä. Se taisikin vaikuttaa siihen, että kisasta innostunut Alina valitsi bingokirjoikseen enimmäkseen ohuita, alle 70-sivuisia kirjoja, joissa on runsaasti kuvia.

Alina kertoo lainanneensa kesällä kerrallaan ainakin kolme, mutta jopa yhdeksän kirjaa. Kirjastoreissuja mahtui viikkoon useita.

Lukuharrastus ei laantunut bingon loppumiseen, mutta nyt Alina on siirtynyt takaisin paksumpiin kirjoihin, joista jotkut ovat kuvattomiakin.

 

 

Lue lisää 22.09.2017 lehdestä