Riistanauhaa Pöytyän pahoihin kolaripaikkoihin

0
Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Reino Kallio ja Loukonkulman Jahdin Heikki Perkiö odottavat mielenkiinnolla riistanauhan vaikutuksia. Ysitien osuus Jalkalantien ja Kyrön levähdysalueen välillä kuuluu Pöytyän riskialttiimpiin kohtiin hirvieläinkolarien kannalta.

PÖYTYÄ. Varsinais-Suomen ely-keskus on hankkinut keltaista riistanauhaa, jota riistakeskuksen kautta on jaettu paikallisille metsästysseuroille. Seurat ovat vetäneet nauhaa kaikkein alttiimpien kolaripaikkojen metsänreunustoille Pöytyällä ysitiellä ja kantatie 41:llä. Nauhojen toivotaan osaltaan ehkäisevän hirvieläinonnettomuuksia.

–Luotamme siihen, että paikalliset metsästysseurat ovat parhaita asiantuntijoita siinä, minne nauhaa kannattaa asentaa, sanoo liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang ely-keskuksesta.

Riistanauhat ovat olleet hyödyksi taimikkojen suojaamisessa. Niinpä katsottiin, että niitä on aihetta kokeilla myös teiden varsilla kolarien ehkäisyssä.

Ysitien varressa nauhaa asensivat maastoon Loukonkulman Jahdin metsämiehet alueella, joka yltää Jalkalantien risteyksen tuntumasta runsas kaksi kilometriä Kyrön suuntaan. Alue on ikiaikaista hirvieläinten kulkureittiä, jossa kolaririski on poikkeuksellisen suuri ja liikenne vilkasta.

Nauhaa asennetaan myös Kyrön risteyksestä Mellilän suuntaan. Kantatie 41:llä samassa toimessa on ollut Riihikosken Metsästysseuran väki Lallin yritysalueen paikkeilla.

Lue lisää 29.09.2017 lehdestä