Pertti Kangasniemi, vko 2

0

Nimi, ikä, kotipaikka, ammatti
–Pertti Kangasniemi, 66 vuotta, Pöytyä, valokuvaaja.

Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
–Mukavat ihmiset ja se että asiat sujuvat.

Mikä ottaa pattiin?
–Turhaan kiukuttelijat ja somessa raivoajat, jotka nostavat älyttömistä asioista hirveitä älämölöjä.

Minkä taidon haluaisit oppia?
–Laulamaan.

Ketä tai mitä haluaisit kiittää tai kehua?
–Puolisoani Mirjaa, joka on niin hyvä puoliso, että sellaista saa hakea.

Minkä asian eteen olisit valmis tekemään talkootyötä?
–Tämän pienen oman yhteisömme hyväksi, niin kuin Lions clubissa teemme.

Minkä paikan esittelisit kotikunnastasi vieraille?
–Kuhankuonon, missä olen käynyt paljon myös kuvaamassa, pääasiassa lintuja.

Kenestä tai mistä aiheesta haluaisit lukea lehtijutun?
–Selviytymistarinan ihmisestä, joka on näyttänyt maailmalle, että osaa elää.

Edellinen viikon henkilö halusi kysyä sinulta: Mikä oli sinulle vuoden 2017 merkityksellisin tapahtuma?
–Koko itsenäisyyden juhlavuosi, mutta erikoisesti itsenäisyyspäivän kuvaukset. On aina sykähdyttävää, kun pääsee tekemään jotakin veteraanien hyväksi.

Mitä kysyisit seuraavalta viikon henkilöltä?
–Miten tekisit sosiaalisesta mediasta nykyistä järkevämmän.