Viikon kuvat: Vauvakyykky, talviyö riippumatossa ja sata kitaraa

0

Talvilomasta saa hyvän otteen Viikon kuvissa. Kuvissa vierailemme pulkkamäessä, testaamme laskuvälineitä ja esittelemme erilaisia tapoja viettää talvista lomaa. 

Viikon kuvissa myös tunnelmia Loimaalta, jossa arvuutellaan yhä 90 miljoonan euron Eurojackpotin voittajaa. Nousiaisten vesikriisi alkaa kääntyä voiton puolelle. Somerolla osa koululaisista pääsee talviloman jälkeen täysin uuteen kouluun. 

 

Viikon kuvissa yhdeksän sanomalehteä esittelee kohokohtia edellisen viikon kuvatarjonnastaan. Samalla kuvat ovat kertaus viikon uutisiin ja puheenaiheisiin.

 

KYMMENEN KILOA TÄYTTÄ ILOA. Vauvojen kanssa humppailu nostaa äideille hien pintaan, todettiin Auran MLL:n Tanssita vauvaa -ryhmässä. Katja Suuronen ja Saara Indermühle muun muassa kyykkäsivät selkä seinää vasten. Aati ja Alrik olivat rennosti kyydissä. Kuva: Kiti Salonen, Auranmaan Viikkolehti. 

 

TALVIYÖ PUUSSA RIIPPUEN.  Paraislainen Mia Hytti nukkuu retkeillessään yöt mielellään riippumatossa – myös talvella. – Minulle tulee siitä vapaa fiilis. Luonto ja tähtitaivas tulevat riippumatossa nukkuessa melkein syliin. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat. 

 

KYLMÄÄ KYYTIÄ ITALIALAISILLE YSTÄVILLE. Laitilan Varppeen koulun kansainvälisyyskurssi vieraili Italian Vigevanossa viime keväänä. Nyt vuorossa oli italialaisten vastavierailu Suomeen. Lähes kaikki italilaiset oppilaat kokeilivat avantouintia Lehtoniemessä. Kuva: Tiina Roine, Laitilan Sanomat. 

 

MAANALAINEN SALO. Hylätty pommisuoja kiinnostaa sekä tutkijoita että Salon Lukkarinmäki-seuraa. Anna Vasko ja Ville Mäki etsivät lepakoita luolasta, josta lukkarinmäkiläiset mielivät tapahtumapaikkaa. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat. 

 

PULKAN VOIMIN. Ilari Toivonen hurjastelee jo pulkkamäkeä alas, kun Elias Toivonen ja Severi Salmi ovat vielä matkalla ylöspäin. Raulion seudun pienviljelijäin järjestämässä perinteisessä laskiaissunnuntain ulkoilutapahtumassa oli kunnon talvinen keli. Kuva: Jussi Arola, Uudenkaupungin Sanomat. 

 

PULKKA MÄKEEN! Enni Mäenpää, 4, on tottunut mäenlaskija, sillä liukumista on tullut harrastettua Pirkäjärven pulkkamäessä. Someron seurakuntakeskuksen pihalla järjestettiin laskiaistapahtuma. Kuva: Sari Merilä, Somero-lehti. 

 

HIIHTOLOMALLA YLIOPISTOLLA TUTKIVAT LAPSET. Projektitutkija Katja Puutio neuvoo Noa Falkea ja Tellervo Oksasta sateenkaaren värien tekemisessä. Turun yliopisto järjestää hiihtolomalla tiedekerhoja lapsille ja nuorille. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat. 

 

KAIKKI LIIKUNTATUNNIT ULKONA. Pitkäjärven kyläkoulussa Somerolla pidetään liikuntatunnit läpi vuoden ulkona, sillä koululla ei ole minkäänalaista sisäliikuntatilaa. Kolmas- ja neljäsluokkalaiset venyttelevät puita vasten. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat. 

 

SIRKAN TOSSUT. Sirkka Koivisto kutoi pari muovipussillista, yhteensä 50 paria tossuja, ja antoi ne Oripään sosiaaliohjaajalle. Nyt tossut lähtevät eteenpäin palvelutalon ikäihmisille ja vähävaraisille lapsiperheille. Kuva: Lari Kiviranta, Loimaan Lehti. 

 

SATA KITARAA ISKEE TULTA – ja Sigyn-salin katto räjähtää? Ei sentään, mutta sointi on uljas, kun sadan kitaristin suurorkesteri treenasi Tuomas Kourulan johdolla konserttiinsa. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat. 

 

UUTEEN KOULUUN VIIKON PÄÄSTÄ. Someron uusi koulukeskus täyttyy opiskelijoista hiihtoloman jälkaisenä maanantaina. 320 yläkoululaista, 150 lukiolaista ja 60 hengen henkilökunta ryhtyy työskentelemään saman katon alla Kiiruun koulussa. Kuva: Merja Ryhtä, Somero-lehti. 

 

POTTI SEKOITTI LOIMAAN. Veikkaus kertoi viime viikolla, että 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitto on pelattu Loimaalla. Paikalliset toivovat, että voiton napannut porukka olisi oman kaupungin väkeä. Loimaan Prisman myyjä Iida Vanhanen sanoi, että rahapelejä pelattiin voittoisalla tiskillä lauantaina vähän tavallistakin vilkkaammin. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat. 

 

EI KESTÄ. Oudot vesivuodot ovat vaivanneet salolaisia taloyhtiöitä jo pitkään. Kupariset käyttövesiputket eivät kestä laskennallista 40 vuoden ikää. Salossa sijaitsevalle Metallivälitys Lähdemaalle tuodusta kuparista valtaosa on Sami Niemisen havaintojen mukaan kuparisia käyttövesiputkia. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat. 

 

KIITOLLINEN AUTTAJA. Pirkko-Liisa Holm päätti ryhtyä eläkepäivillään vammaisavustajaksi. Nyt hän on ollut mukana yli 40 ihmisen arjessa ja oppinut elämästä aivan uusia asioita. Holm haaveili pienenä sairaanhoitajan työstä, mutta työura vei muualle. Nelivuotias Hiski on yksi Pirkko-Liisa Holmin rakkaimpia avustettavia. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat. 

 

HAUKKUU MUTTEI KRITISOI. Winston-koulukoira pelaa Loviisa Leppäsen kanssa palikoilla Taina Järven ohjauksessa. Koira osaa käskystä kaataa palikoita. Sitä voidaan hyödyntää Piispanlähteen koulussa vaikkapa pienten lasten matematiikan opetuksessa tai vieraskielisten värien opettelussa. Kuva: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti. 

 

”JOKO KLOORI HAISEE?” Neljävuotias Nils Kuure ja isoäiti Kaija Hakosalmi aikovat viime viikon torstaina saunaan. Viikkoja jatkunut vesikriisi on ollut ikävä, mutta sairauksilta on vältytty. Joonas Dunderfeld avusti vedenhakijoita. Runkovesijohdon ja kiinteistöjen huuhtelut on saatu Nousiaisissa valmiiksi tehokloorauksen osalta. Verkostoon johdettavan veden ylläpitoklooraus sen sijaan jatkuu. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat. 

 

EI LUISTA EIKÄ IRTOA. Kunnallislehden toimitus testasi ensi viikon talvilomaa varten mäenlaskuvälineitä. Muovijakkara ei ollut se luistavin vaihtoehto, eikä siitä ollut myöskään helppo irrottautua. Tiukan kisan jälkeen jaetulle ykkössijalle päätyivät kisan halvin ja kallein väline, eli Stiga-rattikelkka sekä aivan tavallinen musta jätesäkki. Muovijakkarasta irti pyristelemässä toimittaja Ina Virtanen. Kuva: Jaana Pakarinen, Kunnallislehti. 

 

 

 

VIIKON KUVAT -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.