Viikon kuvat: Oman ekosysteemin lampaat, maajussille morsian ja jäämassat liikkeessä

0

Salonjoen jäidenlähdöstä näytti muodostuvan jälleen kovan luokan esitys, mutta tilanne rauhoittui nopeasti. Näyttää siltä, että Salonjoen jäät sulavat tänä vuonna paikoilleen.
Keskellä kaupunkia virtaava Salonjoki tarjoaa lähes joka vuosi huikean näytelmän, kun lähtevät jäät pakkautuvat kaupungin keskustassa kevyen liikenteen väylille ja nousevat kurottelemaan kohti jokea ylittäviä siltoja.

Kuvissa myös 21-vuotias poliitikko, joka sairastaa parantumatonta tautia. Lisäksi tutustumme autoharrastajan yhteen silmäterään. Bentley on vuosimallia 1948, ja sen arvo lienee noin 50 000 euroa.

 

Viikon kuvat on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia edellisen viikon uutiskuvista ja puheenaiheista.

 

LAMPAILLE ON PIAN HOMMIA. Yläneläinen Anu Pajula on innostunut permakulttuurista, joka perustuu helppouteen ja siihen, että kaikki kiertää omassa systeemissään, jotta jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Esimerkiksi puutarhaa rakennetaan luontoa mukaillen, mahdollisimman vähällä rakentamisella. Pajuloitten häälahjaksi saamat lampaat ovat osa heidän ekosysteemiään: ne syövät puutarhan ympäristöä siistimmäksi ja tuottavat ravitsevaa lantaa. Kuva: Sari Holappa, Auranmaan Viikkolehti.

 

LOIMAAN LIKKA. Loimaan Likka -kilpailussa on kuusi ehdokasta: Susanna Viljas, Elina Mäkilä, Satu Eskola, Kaisa Laine, Nea Sivén ja Susa Marku. Paikalliset yritykset ja järjestöt voivat käyttää Loimaan Likkaa edustustehtävissä. Loimaan seudun nuorkauppakamarin järjestämässä kilpailussa on aikaa äänestää huhtikuun loppupuolelle asti. Kuva: Maija Paloposki, Loimaan Lehti.

 

KIILTÄVÄ KAUNOTAR. Laitilalainen autoharrastaja Lasse Hilakari on saanut aina voittoa, kun hän on myynyt pois vanhoja ajokuntoisia ja alkuperäiskunnossa olevia autoklassikkojaan. Viimeksi hän myi vuoden 1957 Lincolnin. Nyt Hilakarin omistuksessa on muun muassa vuosimallin 1948 Bentley, jonka arvo lienee noin 50 000 euroa. Rahan ja sijoittamisen takia Hilakari ei kuitenkaan ajokkeja osta ja myy. Kyse on autokaunottariin ja myös vanhoihin moottoripyöriin hurahtamisesta. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

 

JÄÄNÄYTELMÄ SALOSSA. Salonjoen jäät näyttivät olevan lähdössä tiistaina. Irronneet jäät pakkautuivat keskustassa riippusillan kohdalle. Jääpato sai veden nousemaan esimerkiksi kevyen liikenteen väylälle. Myöhemmin tilanne rauhoittui ja näyttää siltä, että jäät sulavat tällä kertaa paikoilleen Salonjoessa. Salossa jäidenlähtö on jännittävä hetki, sillä jäät ovat aiheuttanut isojakin vahinkoja aikaisempina vuosina. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

MALLIA MESTAUSVIDEOISTA. Turun puukotuksista syytetty Abderrahman Bouanane yllätti kaikki heti oikeudenkäyntinsä ensimmäisenä päivänä. Hän kertoi suunnitelleensa kahden ihmisen kaulan katkaisemista. Hän halusi myös piiloutua poliisilta ja jatkaa veritöitä myöhemmin. Syyttäjän mukaan on olemassa todisteita, että Bouanane todella yritti leikata ensimmäisen uhrinsa kaulan. Syyttäjä uskoo, että Bouanane otti mallia Isisin mestausvideoista, joita löytyi hänen puhelimestaan. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

VOIMAA POLITIIKASTA. Salolainen Nuutti Raassina, 21, haaveili jo pikkupoikana pääsystä mukaan politiikkaan. Vuonna 2015 nuorelle lukiolaispojalle avautui uusi maailma hänen liittyessään Salon kokoomukseen. Osallistumista politiikan tekemiseen varjostaa vakava sairaus, johon ei ole parannuskeinoa. Suurimman osan ajasta Raassina viettää vuoteessaan. Raassina tietää, että aikaa on vain vähän ja hän haluaa käyttää sen yhtenäisyyden rakentamiseen ristiriitojen leimaamassa kunnallisjärjestössään. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

MAAJUSSI ETSII MORSIANTA. Perniöläinen viljelijä Mauno Haukila etsii emäntää Maajussille morsian -ohjelmassa. Mies kyllästyi deittisovelluksiin ja kokeilee nyt onneaan television kautta. Ohjelmaan hän haki, kun tyttäret antoivat siihen luvan. Kuva: Sara Harju, Salon Seudun Sanomat.

 

YRTTIKÄRRY KULKEE PAISTEESTA VARJOON. Heleniuksen perheen yrtit kulkevat kätevästi kottikärryissä aurinkoon ja takaisin varjoon. Marja-Liisa Helenius miettii, mitä laittaisi tänä keväänä kärryihin kasvamaan. Seppo Helenius on saanut vaimoltaan toimeksiannon rakentaa toisetkin kärryt. Kuva: Eija Eskola-Buri, Laitilan Sanomat.

 

KIRJA, JOTA EI VOI OSTAA RAHALLA. Turkulainen runoilija Susinukke Kosola teki kolmannen kokoelmansa alusta loppuun itse, ilman kustantamoa tai kirjavälitystä. Käsin kirjoitettua kirjaa ei voi ostaa rahalla, vaan hintana on henkilökohtainen tunnustus. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat.

 

KEVÄTPUUHAT. Turkulaiset Kimmo ja Anne Asplund myöntävät, että myöhäisen kevään takia veneen perinteiset huoltotyöt ovat jo poltelleet mielessä hyvän tovin. Viime lauantaina kevättyöt viimein alkoivat, ja ensimmäiseksi Asplundit antoivat kyytiä venettä talven ajan kattaneille pressuille. Viikon päästä edessä on maalaus, jotta vene voisi jo vappuna keinua aalloilla. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

KORIPALLOA AAMUSTA ILTAAN. Kasperi Kaukonen (kävelee kuvassa juomapullo kädessä) viettää kaiken vapaa-aikansa koripalloparketilla tai sen laidalla. Kaarin Ura Basketin edustusjoukkueen riveissä hän on huoltajana. Otteluissa Kaukosen tehtäviin kuuluu muun muassa pelaajien energiatasapainosta huolehtiminen. Miesten edustusjoukkue karsii parhaillaan paikasta pääsarjatasolle. Seuraava peli on tänään perjantaina Littoisten monitoimitalolla. Kuva: Jan Sundman, Kunnallislehti.

 

PUHALLUS PASUUNAAN. Minna Kajander opasti Venla ja Matilda Laaksoa, miten ääni saadaan ilmoille pasuunasta ja kornetista Vakka-Suomen musiikkiopiston avointen ovien päivässä. Päivä järjestettiin viime lauantaina. Kuva: Raija Herrala-Nurmi, Uudenkaupungin Sanomat.

 

 

SIRKKA LAUTASELLA. Tammelalainen Siikosen perhe tuli maistelemaan itse kasvattamia sirkkojaan Ravintola Rantatupaan. Somerolaisravintola otti sirkat ruokalistalleen höystämään useita eri ruokia. Jouko Siikonen (oik.) oli tyytyväinen sirkkojen määrään lautasella. Perheen pojista Lauri valitsi hampurilaisen, mutta Mikaelilla oli isänsä tavoin sirkkasalaatti. Kipinä ryhtyä sirkkafarmareiksi lähti Kirsi Siikosen ideasta. Kuva: Armas Töykkälä, Somero-lehti.

 

SINIVUOKOT KUKKIVAT JO. Carita Nyman kuvasi ensimmäiset sinivuokot Kaarinan Rauhalinnassa jo maaliskuun lopussa, 30. maaliskuuta. Kuva: Carita Nyman, Kaarina-Lehti.

 

 

VIIKON KUVAT -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.