Kulttuurihistoriallinen polku kasvattaa kotiseututuntemusta ja palvelee matkailijoita Pöytyällä

0
Kulttuurihistoriallisen polun karttaa suunnitellaan kirkkojen ympärille. Kulttuurisihteeri Taina Myllynen toisi mielellään kulttuurihistoriallisesti merkittävästä paikasta kertovan kyltin Karinaisten kirkolle. Asiasta neuvotellaan vielä seurakunnassa.
Kulttuurihistoriallisen polun karttaa suunnitellaan kirkkojen ympärille. Kulttuurisihteeri Taina Myllynen toisi mielellään kulttuurihistoriallisesti merkittävästä paikasta kertovan kyltin Karinaisten kirkolle. Asiasta neuvotellaan vielä seurakunnassa.

PÖYTYÄ. Pöytyän kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita esiin nostava kulttuuripolkuhanke konkretisoituu syksyyn mennessä. Kulttuurisihteeri Taina Myllysen mukaan hankkeet kohteet on tarkoitus kyltittää elokuun aikana. Vuoden lopussa päättyvään hankkeeseen sisältyy myös verkkokartta, jonka avulla niin kuntalaiset kuin matkailijatkin löytävät kohteisiin. Lisäksi paperisia esitteitä tulee jakoon kunnan toimipisteisiin ja kirjastoihin.

–Kyltteihin tulee yleisteksti kohteista ja syvällisempää tietoa laitetaan nettiin, Myllynen kertoo.

Hanke käynnistyi pari vuotta sitten Myllysen, Auranlaakson kansalaisopiston rehtorin Ilkka Virran ja silloisen kehitysjohtaja Markku Kaurilan havahduttua pohtimaan, että Pöytyällä on monia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, joista kaikki kuntalaisetkaan eivät ole tietoisia.

Tarkoituksena on kyltittää ja sijoittaa karttaan noin parikymmentä kohdetta ympäri Pöytyää. Jo varmistuneita kohteita ovat muun muassa Karinaisten vanha työväentalo, Kyntäjäntupa ja Reppuniemi, Khronoksen talo, Yläneen kotiseutumuseo ja Luontokapinetti.

 

Lue lisää 26.06.2018 lehdestä