Viikon kuvat: Suurilan lapset, Fingerporin hahmot ja keulimisen maailmanennätys

0

Turun kaduilla voi näinä päivinä törmätä Homeliukseen tai Rivo-Riittaan, sillä Fingerpori-elokuvaa kuvataan parhaillaan Turussa.
Fingerpori on Pertti Jarlan piirtämä ja käsikirjoittama suomalainen strippisarjakuva. Sen huumori perustuu erilaisiin sanaleikkeihin.
Fingerpori-elokuvan ohjaa Mikko Kouki ja sen rooleissa nähdään muun muassa Kari Väänänen ja Jenni Kokander.
Elokuvaa kuvataan Turussa juhannukseen saakka. Valkokankaille se tulee syksyllä 2019.

Somerniemen kesätori on lajissaan alkuperäinen tuote, jota ei ole kopioitu mistään muualta. Aito maalaistorin tunnelma on säilynyt, vaikka siihen on lisätty kirpputorit ja ohjelmalavan esitykset. Somerniemen kesätori on monelle kesäloman pakollinen kohde. Tämän vuoden kausi on käynnistynyt, ja se jatkuu elokuun loppupuolelle asti.

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista.

 

KESÄN MAKUA. Tarvasjoella Suurilan puistotapahtumassa lapset pääsivät viime lauantaina kesän makuun. Tarjolla oli niin flossausta, eläinten paijaamista, pomppulinnailua, keppihevostelua kuin herkutteluakin. Roope Uusitupa, Nella Juhala ja Niklas Juhala nautiskelivat laavulla puffetista ostamiaan vaahtokarkkeja, jotka he grillasivat nuotiolla. Kuva: Kiti Salonen, Auranmaan Viikkolehti.

 

FINGERPORIN VÄKI. Sarjakuvasta tutut hahmot siirtyvät valkokankaalle Mikko Koukin esikoisohjauksessa. Fingerporin elokuvaversiossa Kari Väänäsen näyttelemä Homelius saattaakin olla vähän yksinäinen ja Rivo-Riitalla on oikeasti sydän paikallaan. Fingerporin luoja Pertti Jarla poikkesi myös kuvauksissa Turussa. Taustalla Kari Väänänen ottaa Homelius-ilmeen. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KOULUMATKAAN. ”Lasken matkaan leijan kauneimman. Se saa lentää, tuulien teitä”, laulettiin tiistaina Uudessakaupungissa tulevien ekaluokkalaisten eputuksessa. Eppujen taivaalle lähettämät ilmapallot olivat tänä vuonna biohajovia, aina naruja myöden. Kaikki kaupungin 151 esikoululaista siirrettiin leikkimielisessä eputus-juhlassa varhaiskasvatuksesta perusopetuksen huomaan. Kuva: Päivi Sappinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

JÄÄHYVÄISET. Arkkipiispa Kari Mäkinen luovutti arkkipiispan tunnukset Turun tuomiokirkossa järjestetyssä lähtömessussa sunnuntaina. Messun jälkeen oloansa keventyneeksi kuvaillut arkkipiispa jää virallisesti eläkkeelle 1. kesäkuuta. Kari Mäkisen viimeistä saarnaa arkkipiispan virassa saapui kuulemaan noin 550 ihmistä. Moni pyyhki silmäkulmiaan messun päättyessä. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

VUODEN 1958 YLIOPPILAAT. Tauno Tukkinen ja Sinikka Mertano muistelevat kouluaikoja hymyllä. He ja nelisenkymmentä muuta nuorta valmistuivat Salon yhteislyseosta vuonna 1958. Torstaina ryhmä kokoontui Saloon juhlimaan lakkiaisiaan 60 vuoden takaa. Ryhmä on kokoontunut lähes aina tasakymmeninä tapaamaan toisiaan. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

SOMERNIEMEN YLPEYS. Somerniemen kesätori on jälleen avattu. Tori on sarjassaan ehdoton Suomen ykkönen. Keskellä ”ei mitään” sijaitseva tori on toiminut yhtäjaksoisesti 31 kesää ja sen kävijämääräksi on arvioitu lähes kaksi miljoonaa. Parhaana päivänä siellä viihtyy jopa 10 000 ihmistä. Torilla on vieraillut niin tasavallan presidentti, pääministeri kuin monet kansanedustajat ja julkisuuden henkilötkin. Kuva: Manu Kärki, Somero-lehti.

 

POLIITTINEN JALKAPALLOTRILLERI. Kokoomus on ykköspuolue Turun valtuustossa, mutta kolmospuolue Sdp jyllää jalkapallokentällä. Kokoomus sai haasteottelussa Runosmäen kentällä tunnustaa Sdp:n paremmakseen lukemin 3–2. Railakkaasti hyökännyt kokoomuksen Muhis Azizi (oik.) sai ottelun alussa tunnustaa Sdp:n veräjänvartijan Henry Toivarin paremmakseen. Demareiden Omar Eliassi ja Berhan Ahmadi seurasivat tiukkaa tilannetta. Toisella jaksolla Azizi onnistui kerran, mutta se ei riittänyt kokoomukselle. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

EI IHAN CENTRAL PARK, MUTTA IHANA. Loimaan Keskuspuisto on saanut uuden ilmeen. Liikunnanohjaaja Tarja Mäki kyyditsi Katriina Patjasta, Elli Virtasta ja Olivia Kossia riksapyörällä. Kaupungin kesätyöntekijä alkaa ulkoiluttaa pyörällä vanhuksia.  Kuva: Kiti Salonen, Loimaan Lehti.

 

KEULIMISEN MAAILMANENNÄTYS. Salolainen streetbike freestyle -kuljettaja Niko Säkkinen yrittää rikkoa oman ennätyksensä moottoripyörällä keulimisessa Salon torilla sunnuntaina. Säkkinen ajoi kymmenen vuotta sitten 170 kierrosta etupyörä ilmassa Ennätystehdas Suomi -ohjelmassa. Ennätysyritys kuvataan livenä ja lisäksi kypäräkameralla, jotta Säkkinen voi todistaa tapahtuneen myöhemmin ja pyrkiä Guinnessin ennätysten kirjaan. Kuvassa Säkkinen esittelee taitojaan Salossa Moision koulun harrastepäivässä tiistaina. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

MILLINTARKKA. Turun Interin kauden ensimmäinen kotivoitto oli lauantaina niin lähellä, että sen karkaaminen näkyi järkytyksenä ja suuttumuksena pelaajien kasvoilla. Joukkue oli onnistunut nousemaan kahden maalin takaa johtoon kolmella kauniilla osumalla ja pelasi ylivoimalla, mutta niin vain RoPS nousi tasoihin lisäajan osumalla. Interin Teemu Penninkangas ihailee lähietäisyydeltä, kun Mikko Kuninkaan millintarkka vapaapotku uppoaa vastustamattomasti ohi RoPS-vahti Antonio Regueron.  Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

SIRKAT PANNULLA. Rantatuvan kokki Erkki Timperi lennättää kotisirkkoja pannulla kuumassa öljyssä. Hyönteisruuat ovat vielä harvinaisia suomalaisissa ravintoloissa, mutta Somerolla päädyttiin rohkeasti kokeilemaan. Sirkka-listalta tilataan säännöllisesti annoksia. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

KOIRAT PÄIVÄHOIDOSSA. Sumu, Helka ja Pontus ovat käyneet päivähoidossa pennusta saakka. Koirapäiväkotia käytetään, jos omistajat ovat vuorotöissä tai koira ei pärjää yksin kotona. Sanna Vieras kävelee Turussa kymmeniä kilometrejä päivässä lenkittämässä hoitokoiriaan. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

MUOVIA METSÄSTÄMÄSSÄ. Turun yliopiston Aurelia-tutkimusalus tohtoreineen, dosentteineen ja professoreineen on asentanut Halikonlahdelle ja eri puolille Kemiönsaarta 11 tutkimuspoijua, joilla mitataan, miten jokisuistoista virtaava kiintoaines ja etenkin mikromuovi kulkeutuu kapeikkoja pitkin avomerelle. Jouni Salmela mittaa samalla näkösyvyyttä Vuohensaaren vieressä. Tulos, 25 senttiä. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

HAIKEAT JÄÄHYVÄISET. Naantalin bunkkerina tunnettu taksi- ja linja-autoasema puretaan. Rakennuksen 52 vuotta toiminut grillikahvila sulki ovensa torstaina ja rakennuksen purkaminen alkaa kesäkuussa. Samaisessa grillissä aloitti yrittäjäuransa jo Hesburgerin perustaja Heikki Salmela. Kahvion kanta-asiakkaat aterioivat viime perjantaina haikein mielin. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat.

 

KYLVÖT SIUNATTU. Perinteinen kylvöjensiunaus pidettiin Anna ja Jaakko Kuusvuoren tilalla Paimiossa. Tilaisuus on Paimion maataloustuottajien ja Paimion seurakunnan yhteinen. Isäntä Jaakko Kuusvuori kantaa ristiä, joka kulkee aina siunauksissa mukana tällä tilalla. Kuva: Jari Aalto, Kunnallislehti.

 

UUDISTUNUT VIISIKYMPPINEN. Jyrkkälässä ei lauantaina oltu nyrpällään, sillä kaupunginosan kunniaksi järjestettiin Jykä Pop -festari, josta löytyi ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. Kun aikuiset lauloivat Jyrkkälänpolun alkupäässä karaokea, pääsivät Vilma Järvinen (vas.) Adelina Osman ja Milana Osman kokeilemaan Turun VPK:n Antti Juhalan avustuksella, viilentäisikö sammutusvesi vähän helteistä oloa. 17 kerrostalon pihapiirissä juhlittiin paitsi tasavuosia myös keväällä valmistunutta remonttia. Yli 28 miljoonaa maksaneessa korjauksessa uusittiin muun muassa kaikkien kerrostalojen julkisivut. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

KOTIMAINEN PIKARUOKA. Marika Mulari valmistaa ja pakkaa kotimaisen, lähellä tuotetun tuorepastansa autotalliin valmistetussa pienessä pastatehtaassa. Pastakone on Italiasta. Se pursottaa taikinasta tasaisesti pastaa ja leikkaa sen valmiiseen koriin. Korin alla on tuuletin, joka kuivattaa pastaa niin että se ei tartu kiinni pakattaessa. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

ITÄMERI. Hovirinnan koulun neljäsluokkalaiset onkivat Itämeri-tietoa ja opettelivat meren kannalta fiksuja valintoja Intohimona Itämeri -tapahtumassa. Laiturilla Ilona (ylhäällä), Inka, Miko, Ria ja Jenni. Kuva: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti.

 

HOLLYWOODIN TÄHDET SALOSSA. Turun Sanomien kuvaaja pyysi valokuvataiteilija Inari Sandellia ottamaan selfien Herb Rittsin näyttelyssä. Taustalla Rittsin kuva Sinead O’Connorista Malibussa vuonna 1990. Herb Rittsin valokuvanäyttely In Full Light keräsi Salon taidemuseo Veturitalliin jo avajaisviikonloppuna yli 600 kävijää. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

ROSKAT POIS. Kolme vuotta Laitilassa asunut Juhani Kapiainen sai tarpeekseen roskaisista pientareista ja ryhtyi siivoamaan niitä vapun jälkeen. Nyt lista on pitkä pientareista, jotka hän ja välillä mukana olleet apujoukot ovat siivoneet. Kapiainen toivoo, että parvekkeelta voisi ihastella siistiä Laitilaa. – Näin välinpitämätön linja ei voi jatkua. Laitila on hieno paikka. Pidetään se yhdessä siistinä. Kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat.

 

 

VIIKON KUVAT -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.