

KOSKI. Koskelaiset saavat uuden palvelun keskiviikkona, kun jätevedenpuhdistamolla avataan puutarhajätteen vastaanottopiste.
Tarkoitus on, että paikka tulee olemaan avoinna vähintään kuukauden päivät syksyisin ja keväisin. Piste on auki keskiviikkoisin ja torstaisin kello 12–18 sekä lauantaisin kello 9–12. Muina aikoina jätevedenpuhdistamolle johtava tie pidetään suljettuna. Tänä vuonna piste on tarkoitus pitää auki 27. lokakuuta saakka.
Piste on maksuton eikä siellä ole henkilökuntaa. Tallentava kameravalvonta sen sijaan on.
Kosken tekninen johtaja Mikko Salmi kuitenkin toivoo, että puutarhajäte kompostoitaisiin ensisijaisesti omalla kiinteistöllä, jos se on mahdollista.