Vuosittaiset Arkistot: 2018
Tapanina liukasteltiin Koskella ja Tarvasjoella
KOSKI, LIETO/Tarvasjoki. Auranmaalla sattui tapaninpäivänä kaksi tieltäajoa.
Niistä ensimmäinen sattui Koskella aamukahdeksalta. Henkilöauto suistui ojaan Härkätieltä noin kaksi kilometriä ennen Kosken taajamaa.
Kosken VPK käväisi kohteessa...
Marttilassa liukasteltiin lauantaina
MARTTILA. Henkilöauto suistui lauantai-iltana ojaan Haverintiellä Marttilan Simalassa.
Kumpikaan autossa olleista naisista ei loukkaantunut ja autokin säilyi ehjänä.
Matka jatkui ensihoitajien tarkastuksen ja hinauksen jälkeen.
Kylän miehet koolla
Pöytyäläisen Elis Helttulan viime vuosisadan alkupuoliskolla ottamassa kuvan nimeksi on annettu "kylän miehet koolla". Sitä aikakirjat eivät tosin kerro, minkä kylän miehistä on kyse....
Marttilan hyväntekeväisyyskonsertti tukee lasten harrastustoimintaa
MARTTILA. Marttilassa puuhataan viattomien lasten päiväksi hyväntekeväisyyskonserttia, jolla kerätään rahaa vähävaraisten lapsiperheiden harrastuskustannuksia varten.
Konsertti järjestetään yhteistyössä Marttilan kunnan, seurakunnan, Marttilan MLL:n ja Marttilan yrittäjien...
Testaa tietosi Viikon tusinassa
Viikon tusinassa pohditaan oikeita vastauksia turhakkeisiin, uuteen elokuvaan ja taivaankappaleen nimeä. Mukana on myös yhdeksän muuta kysymystä.
Tusina testaa tietosi yleistiedosta ja viime päivien uutisista.
Viikon...
Ville Auramaa, vko 52
Nimi, ikä, kotipaikka, ammatti
Ville Auramaa, 61, Oripää, eläkeläinen.
Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
–Kun aamulla herää ja on kiva ja aurinkoinen keli, vaikkapa hyvä pakkassää näin...
Ismo-pukki kuuntelee joululauluja sujuvasti
PÖYTYÄ/Yläne. Ismo Stenholmin ansiokas joulupukkiura alkoi ikään kuin puolivahingossa. Sen jälkeen keikkaa on pukannut niin, että aattoillan työkalenteri on taas täynnä. Joulupukilla on tiedossa...
Postiauto suistui tieltä Koskella
KOSKI. Postin jakeluauto suistui perjantaina kello 14:n tienoilla kyljelleen ojaan Koskella Satopääntien ja Kortesuontien risteyksessä.
Kosken keskustaan päin matkalla ollut jakeluauto oli väistänyt oikealle kaartuvassa...
Varsinais-Suomen kuntien työttömyysasteissa isot erot: Auranmaan kunnista pienin prosentti on Liedossa ja isoin Marttilassa
Auranmaan kunnista pienin työttömyysaste on Liedossa, 4,6 prosenttia. Isoin prosentti on Marttilassa, 6,9.
Koko Varsinais-Suomessa pienin työttömyysaste on Paimiossa ja korkein Turussa. Paimiossa työttömiä työnhakijoita...
Viikon kuvat: Joulupuun sahaus, Loimaalla kullattu ja parrat pois
Joulurauha alkoi sunnuntaina, kun piikkiöläisellä murteella kirjoitetussa julistuksessa kehotettiin kansalaisia olemaan fiksusti ja niuhottamatta turhista. Liikenteessä tulisi noudattaa malttia ja suosia paikallisia palveluja. Joulunajan...