Poliisin uusi panssariauto pysäyttää luodit, mutta tekee myös normaalia partiointia – katso video, miltä auto näyttää

0

Lounais-Suomen poliisilaitoksen käyttöön tulee kaksi panssaroitua ajoneuvoa. Poliisin mukaan uusien Mercedes-Benz -autojen suojaustaso on sellainen, että rauhan aikana minkään lentävän ei pitäisi lävistää autoa. Poliisi kertoo 5,4 tonnia painavan auton varustelusta vain yleisesti ja jättää yksityiskohdat omaan tietoonsa.

Turkuun uusi auto on jo saapunut, ja sen voi nähdä ajossa eri puolilla maakuntaa. Toinen uusista autoista sijoitetaan Poriin, ja se tulee lähiviikkoina.
Autoja ei säilötä poliisilaitoksen suojissa erikoistehtäviä odottaen, vaan ne voidaan nähdä myös normaaleissa partiotehtävissä, esimerkiksi Auranmaalla.
– Meillä on käytössä noin sata maijaa ja näitä panssariautoja on vain yksi, joten ihan jokapäiväinen näky uusi panssariauto ei ole, kuvailee Lounais-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Teijo Ristola.
Yleisötilaisuudet ovat paikkoja, joissa panssarimersun voi esimerkiksi nähdä.

PANSSAROIDUT autot ovat poliisin mukaan tarpeen, sillä poliisi joutuu usein tilanteisiin, joissa on mukana ase.
– Esimerkiksi muutama vuosi sitten Salossa oli tehtävä, jossa poliisiauto sai luodeista 13 osumaa. Oli ihme, että tavallisessa autossa olleet poliisit selviytyivät tilanteesta, sanoo komisario Joonas Tikka.

Poliisihallitus on hankkinut Suomen poliisin käyttöön yhteensä 15 panssaroitua ajoneuvoa.
Autot ovat kuorma-autoiksi rekisteröitäviä panssaroituja poliisiautoja. Poliisihallituksen mukaan ajoneuvot parantavat poliisin toimintaa sellaisissa tehtävissä, joissa tarvitaan luotisuojattua kalustoa.
Panssariajoneuvoja sijoitetaan Suomen kaikkiin yhteentoista poliisilaitokseen.

 

PANSSARIAUTOT

  • Autot ovat mallia Mercedes-Benz G280 CDI LAPV 5.4.
  • Yksi auto maksaa 400 000 euroa ja painaa 5,4 tonnia.
  • Autoon mahtuu neljä henkilöä.
  • Jokainen poliisilaitos tekee auton loppuvarustelun itsenäisesti.
  • Autot ovat tummansinisiä ja niissä on poliisin hälytysajoneuvojen normaali tekninen varustus.
  • Niiden suunniteltu käyttöikä on 20 vuotta.