Kartanokodin vaalitilaisuus peruttiin perusturvajohtajan määräyksestä

0
Vaalipaneeli oli tarkoitus pitää Kartanokodin ruokasalissa, jossa käyvät ruokailemassa muutkin eläkeläiset kuin Kartanokodin asukkaat. Soile Teinilä kävi keskiviikkona tapaamassa palvelutalossa asuvaa miestään Matti Teinilää. Kuva: Jorma Kaarto

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen vanhusten palvelukeskus Kartanokotiin keskiviikoksi suunniteltu kansanedustajaehdokkaiden keskustelutilaisuus peruttiin kunnan perusturvajohtajan määräyksestä.

Keskustelutilaisuudessa Kartanokodin asukkailla olisi ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä vaaleissa ehdokkaina oleville pöytyäläisille Sanna Pitkäselle (kok), Rauno Kajanderille (kesk) ja Matti Rajalalle (vas.).

Perusturvajohtaja Anneli Lehtimäki kertoo evänneensä muun muassa erilaisten kaupustelijoiden ja vastaavien vierailupyyntöjä, koska palvelutalojen asukkaille on taattava siellä rauhalliset ja turvalliset olot.

Kielteistä kantaansa vaaleihin liittyvään keskustelutilaisuuteen Lehtimäki perustelee sillä, että Kartanokodin asukkaat ovat valtaosin hyvin huonokuntoisia ja useimmilla on pitkälle edennyt muistisairaus. Hänen käsityksensä mukaan heistä vain muutamat ylipäätään tiedostavat sen, että eduskuntavaalit ovat tulossa.

–Tämä on minulle vahvasti eettinen kysymys: katson, että tehtävämme on suojella ihmisiä, jotka ovat alttiita monenlaiselle vaikuttamiselle, Lehtimäki perustelee.

Lue lisää 29.03.2019 lehdestä