Auto suistui pusikkoon Kyröntieltä

0
Auto lensi ilmassa ennen pusikkoon päätymistään. Kuva: Simo Päivärinta

PÖYTYÄ. Kyröstä Tarvasjoelle päin matkalla ollut henkilöauto suistui helatorstai-iltana kahdeksan jälkeen Kyröntieltä.

Auton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi ja heidät kuljetettiin Tyksiin tarkastettavaksi.

Tiellä oli havaittavissa jälkiä noin sadan metrin matkalta ennen suistumista. Auto oli suistunut oikealle kääntyvässä kaarteessa tien vasemmalla puolella olevaan pusikkoon. Sitä ennen se oli lentänyt joitakin metrejä ilmassa ja kulkenut sen jälkeen noin 50 metrin matkan maassa ennen pysähtymistään.

Sekä auton kuljettaja että matkustaja olivat reilun 20 vuoden ikäisiä, seudulta kotoisin olevia miehiä.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.