Yleisurheilu tulee takaisin Auran Vantaan toimintaan

0
Auran Vantaan puheenjohtaja Raimo Syrjälä (kesk.) näyttää mallia. Perässä tulevat Antti Leskinen ja Juha Oksanen.

AURA. Siitä, kun Auran Vantaassa edellisen kerran yleisurheiltiin, on kulunut jo useampia vuosia. Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, sillä Varsinais-Suomen yleisurheilu eli VARSY ottaa Vantaan yhdeksi kummiseurakseen. Kummina toimii Turun Urheiluliitto, jonka valmentaja vetää lapsille ja nuorille järjestettävän 12 viikon mittaisen yleisurheilukoulun. Mikäli yleisurheilukipinä syntyy, on asiantuntijatukea luvassa myös kesän jälkeen.

–Varsinais-Suomen Yleisurheilun hallitus päätti viime vuonna suunnata resursseja yleisurheiluun kummiseuratoiminnan avulla, kertoo VARSY:n kenttäpäällikkö Juha Oksanen.

Toimintaa tarjottiin seuroille, joissa ei ole nyt näkyvää yleisurheilutoimintaa. Auran lisäksi kummiseuratoiminta on alkamassa Sauvossa.

Aurassa kummiseuratoiminta alkaa käytännössä Auran urheilukentällä toukokuun 20. päivä järjestettävällä esittelytilaisuudella, jossa voi tutustua heti seuraavana maanantaina alkavan yleisurheilukoulun sisältöön.

 

Lasten ja nuorten yleisurheilukoulun esittelyilta Auran urheilukentällä maanantaina 20.5. kello 17– 19.30.
Tarkemmat tiedot ja 22.5. mennessä tapahtuva ilmoittautuminen yleisurheilukouluun TuUL:n sivuilla osoitteessa https://www.turunurheiluliitto.fi/yleisurheilu/mukaantoimintaan/auran-kesayleisurheilukoulu

 

Lue lisää 14.05.2019 lehdestä