Kylät kutsuvat kyläilemään lauantaina – katso lista Auranmaan tapahtumista

0
Lystmetässä pääsee seuraamaan Himolan teatterin Kuin telkkä pöntöstä -näytelmän harjoituksia lauantaina kello 13–15. Näytelmässä Vesa-Pekka Heikkilä eli Eerikki Saarelainen ja Marjanna Kaate eli Elina Veirto pohtivat isättömyyttä. Paikalle pälmähtää Kari Saari eli Victor Lucander. Kuva: Asko Virtanen

AURANMAA. Valtakunnallista Avoimet kylät -päivää vietetään lauantaina jo neljättä kertaa. Sadat kylät ympäri Suomea kutsuvat tutustumaan toimintaansa ja järjestävät tapahtumia. Suomen suurimmaksi yksipäiväiseksi yleisötapahtumaksi kasvanut tapahtuma kerää joukkoihinsa myös 10 auranmaalaista kylää, joissa saa täytettyä niin vatsansa kuin kulttuurin nälkänsä.

 

Yläneellä tapahtuu avoimien kylien päivänä

Yläneen Kyläyhdistys tempaisee lauantaina 8.6., avoimet kylät -päivänä. Klo 8–13 Yläneen torilla (Kuntolantie 3) on torikahvila ja Kylärastien aloitus- ja päätepiste. Äänestä Yläneen yllättäjä. Klo 10–13 Yläneen kirkko on auki. Klo 10, 11 ja 12 opastetut kirkkokierrokset, joissa tutustutaan kirkkoon ja urkuihin sekä on mahdollisuus kiivetä kellotapuliin. Klo 12–15 Yläneen museomäellä opas paikalla. Klo 10–18.30 Valasrannan uimarannalla kahvila Ansa avoinna. Klo 21–01 Valasrannan tunnelmalliset tanssit.

 

Avoin kylä Heikinsuolla

Heikinsuon kyläyhdistys järjestää lauantaina avoimien kylien päivänä klo 10–14 Heikinsuon koululla kirpputorin (tervetuloa myös myyjät, ei paikkamaksua!). Lisäksi ohjelmassa terveysnurkka, ensiapu-rastit, lapsille pomppulinna ja jättifortuna sekä buffetti. Aili ja Rauno Niemisen pihapiirissä (Lintulantie 44) sijaitsevat museot ovat avoinna ja yrityksistä päivään osallistuu Katjan taimipiha (Väljäntie 27). Tapahtuman järjestää Heikinsuon Kyläyhdistys ry.

 

Avoimet kylät -päivä Mustanojalla

Mustanojalla ja Riihikosken seudulla tapahtuu lauantaina: klo 10–16 pidetään Kirppisralli: yli 20 myyntipistettä, kirppistavaraa, kasvomaalausta, poniratsastus, pop up -ravintoloita yms. Karttalinkki löytyy fb:sta ja paperikartat Mustanojan koululta. Klo 11–16 Mustanojan koululla avoimet ovet (Turuntie 952). Tule mukaan paikan päälle muistelemaan menneitä. Buffetista kahvia ja pullaa. Klo 18 Mustanojan koulun pihalla illallista taivaan alla. Tuo omat grillattavat mukaan. Grilli löytyy!

 

Avoimet kylät Keihäskoskella ja Tourulassa

Tervetuloa tutustumaan avoimiin kohteisiin lauantaina klo 10–13: Paimenenmäessä (Tourulantie 466) pääsee herkuttelemaan sopuhintaan keittolounaalla munkin ja kahvin kera. Kallionpohjassa (Juvankoskentie 819) kyläyhdistyksen historiatoimikunta esittelee klo 10–13 vanhoja valokuvia ja löytyneitä tietoja kylästä. Kahvitarjoilu. Oleniuksen paja ja koski (Tourulantie 179) ovat avoinna yleisölle. Myös avoin kirpputori, tule mukaan myymään. Rekolan luonnonsuojelualueelle (Oripääntie 692) pääsee tutustumaan klo 10–15. Alue on rauhoitettu 1960-luvulla V. Lehdon aloitteesta. Myös Raijan Kotikirppis (Kiviniementie 45, Tourula) on avoinna. Tapahtuman järjestää Keihäskosken-Tourulan kyläyhdistys.

 

Mellilässä kirppistä ja musiikkia

Mellilän Ostarilla ja sen pihamaalla on tarjolla lauantaina klo 12–15 kirppismyyntiä. Sään salliessa ulkosalla myös musiikkia, karaokea, lättyjä sekä arpajaiset. Tapahtuman järjestää Mellilän Kyläyhdistys.

 

Lystmettään kesäteatterin harjoituksiin

Avoimet kylät -päivänä, lauantaina Lystmetässä klo 13–15 Himolan teatterin avoimet harjoitukset. Yleisö on tervetullut seuraamaan Kuin telkkä pöntöstä – näytelmän läpimenoa. Samalla voi tutustua Esteetön Lystmettä -hankkeeseen, kahvitella ja varata paikat kesän näytöksiin! Huom: Kaasujalkarallista ja tiesuluista johtuen ajo Lystmettään Turku–Säkylä-tieltä (204) vain Kuusistontien kautta!

 

Kesäkahvila Heinijoella

Avoimien kylien päivänä, lauantaina kesäkahvila Heinijoen Touhutuvalla klo 11–17 on myynnissä leivonnaisia ja arpoja. Paikalla myös kirpputori. Touhutupa sijaitsee osoitteessa Heinikyläntie 33.

 

Avoimet kylät -päivä Haverilla

Haverilla on lauantaina tarjolla klo 12–14 historiaa ja kulttuuria Pihlavan kartanon pihapiirissä (Pihlavantie 189). Paikalla kyläyhdistyksen buffetti.

 

Maauimalan avajaiset

Kyrön maauimalan kesäkauden avajaiset lauantaina klo 12–17 (huom. alkamisaika). Valtakunnallisena avoimet kylät -päivänä saunat ja kylpypalju lämpiminä sekä uintimahdollisuus. Saatavilla myös turvekasvohoitoja. Kahvi- sekä grillikioski palvelevat. Avajaispäivänä ei saunamaksua. Tapahtuman järjestää Kyrön Seudun Kyläyhdistys.

 

Kesäretki Kantinmäen muistomerkille

Tervetuloa mukaan kesäretkelle Kantinmäen muistomerkille lauantaina. Lähtö polkupyörillä Marttilan Nuorisoseuran talolta klo 14 tai Ruskolaistentien kodalta klo 14.30. Nuorisoseuran kylätoimikunta tarjoaa pullakahvit. Lisätietoja Elinalta p. 040 7454 965.