Myllylähteen ilme kirkastui

0
Kesäisellä Myllylähteellä voi virkistäytyä vaikkapa veneillen. Fiinu, Mari ja Antti Saarelainen kävivät pienellä veneretkellä.

ORIPÄÄ. Oripään Myllylähteen kunnostushanke on edennyt siihen vaiheeseen, että tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Lähteen virkistyskäyttö- ja luontoarvot ovat kohentuneet talvella tehdyn ruoppauksen ja jo aiemmin tehdyn rantaryteikköjen raivauksen ansiosta. Pitkospuita on rakennettu jo hyvän matkaa. Lampaat tulevat maisemanhoitajiksi ensi kesänä.

Lähteen partaalla asuvat Mari ja Antti Saarelainen ovat varsin tyytyväisiä hankkeen aikaansaannoksiin. Takana on paljon talkootyötä ja Oripään kunnan tekemä satsaus ainutlaatuisen vesistön hyväksi. Kasvistoltaan arvokas, noin kolmihehtaarinen lähde kuuluu Natura-alueeseen.

–Kuten kuvasta näkyy, niin onhan tämä vanhaan verrattuna kuin eri paikka, vaikka rantaviivoihin ei olekaan koskettu, Myllykylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Mari Saarelainen tuumaa.

 

Lue lisää 28.06.2019 lehdestä