Tarja Tuominen, vko 26

0
Tarja Tuominen

Nimi, ikä, kotipaikka, ammatti
Tarja Tuominen, 56, Yläne, yrittäjä

Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
– Iloiset ihmiset, kesäkukkaset ja niiden hoitaminen. Auringonpaiste.

Mikä ottaa pattiin?
– Jos puhutaan tai kuulee jotain, joka ei pidä paikkansa.

Minkä taidon haluaisit oppia?
– Valokuvaamisen. Otan kuvia paljon, ja tykkään kuvata, mutta en ole oppinut sitä kovasti. Olisi kiva ikuistaa esimerkiksi peuroja kauempaakin.

Ketä tai mitä haluaisit kiittää tai kehua?
– Raija-siskoani, jonka kanssa voin aina puhella kaikista asioista. Hänelle saa soittaa milloin vain.

Minkä asian eteen olisit valmis tekemään talkootyötä?
– Touhutuvalle tulee tehtyä koko ajan yhtä sun toista, esimerkiksi erilaisia leivonnaisia ja esitteitä.

Minkä paikan esittelisit kotikunnastasi vieraille?
– Veisin vaikka Kallionokkaan (karavaanarialue Yläneen Pyhäjärven rannalla), koska siellä tykkään itsekin olla. Siellä on nyt uudet yrittäjät ja se on taas alkanut pyöriä.

Kenestä tai mistä aiheesta haluaisit lukea lehtijutun?
– Esimerkiksi jostain puutarhoista tai puutarha-aiheisista matkoista.

Edellinen viikon henkilö halusi kysyä sinulta: milloin olet viimeksi käynyt kodinkoneliikkeessä?
– Huhtikuussa, kun hain uuden television vaunulle.

Mitä kysyisit seuraavalta viikon henkilöltä?
– Tykkäätkö marjastaa?