Peräänajaja yritti juosten karkuun Pöytyällä

0

PÖYTYÄ/Pöytyä kk. Suurta ylinopeuta ajanut alle 20-vuotias mies törmäisi perjantaina hieman ennen kolmea iltapäivällä edellään ajaneeseen pakettiautoon ja pakeni juosten paikalta.

Poliisi tavoitti miehen pian maastosta. Hän puhalsi alkometriin nollat ja myös huumepikatesti oli negatiivinen.

Hänet kuljetettiin poliisin tiloihin kiinniotettuna ja epäiltynä muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennepaosta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kolari tapahtui Turuntiellä Hevosmäentien risteyksen kohdalla. Ennen törmäystä kuljettaja oli ohittanut suurella ylinopeudella ainakin yhden ajoneuvon tieosuudella, jolla nopeusrajoitus on 60 km/h.

Kun henkilöauton edessä ajanut pakettiauto hiljensi vauhtiaan edellään oikealle kääntyvän auton vuoksi, törmäsi nuorukainen autollaan pakettiauton perään. Nuoren miehen auto ajautui tämän jälkeen vastaantulevien kaistan yli tien vasemmalle reunalle ojaan.

Pakettiautoa kuljetti noin 65-vuotias paikkakuntalainen mies ja kyydissä oli myös naismatkustaja. Kumpikaan heistä ei loukkaantunut kolarissa, mutta auto kärsi vaurioita.

Nuorukaisen kyydissä ollut 20-vuotias nainen kuljetettiin lääkärin tarkastettavaksi. Hänen vammansa jäivät kuitenkin lieviksi.