Pöytyä aloittaa koulutyöt ensimmäisenä

0
Elisenvaaran yhtenäiskoulussa oppilaat palaavat pulpettien ääreen torstaina.

Auranmaa. Auranmaan kunnista koulutyöt aloittaa ensimmäisenä Pöytyä, jossa oppilaat menevät kouluihinsa torstaina 8.8. Aurassa, Koskella, Marttilassa ja Oripäässä koulut alkavat maanantaina 12.8. Tarvasjoella sen sijaan kesäloma loppuu vasta keskiviikkona 14.8.

Auranmaan kouluissa ei ole vielä näkyvissä suurta oppilasmäärien vähenemistä, vaikka syntyvyys onkin Suomessa ollut jo vuosia laskussa. Suurimmassa osassa kuntia ensimmäisen luokan aloittavia on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonnakin, vaikka poikkeuksiakin löytyy.

Marttilassa koulutaipaleensa aloittavia on lähes tuplamäärä kuin vuosi takaperin. Nyt ensimmäisen vuoden oppilaita on 38. Aurassa puolestaan aloittavien koululaisten lukumäärä on laskenut huimasti viime vuodesta. Vuosi takaperin ensimmäiselle luokalle menijöitä oli 70, kun tänä vuonna vain 55. Myös Liedon Yliskulmalla ensimmäisen vuoden oppilaiden määrä on laskenut roimasti, sillä viime vuonna heitä oli vielä 19, kun tänä vuonna enää kuusi.

Lue lisää 9.8.2019 lehdestä