Riihikosken uusi yhtenäiskoulu toimii vielä ilman kolmea erikoisluokkaa

0
Minna Savo ja Markus Räihä harmittelevat sitä, että laitetoimitusten myöhästyminen on viivästyttänyt teknisen työn tilan käyttöönottoa.

PÖYTYÄ/Riihikoski. Riihikosken uuden yhtenäiskoulun tilat ovat lukuvuoden alussa ennakoitua tiiviimmässäkin käytössä, sillä teknisen työn, kuvataiteen ja musiikin luokkatiloja ei ole voitu vielä ottaa käyttöön. Viivästymiset johtuvat lähinnä kalustetoimitusten puutteista ja viivästymisistä, mutta myös osa viimeistelytöistä on vielä tekemättä.

–Urakoitsijallakin on kova tahto saada työt valmiiksi, mutta töitä, joita ei voida tehdä kouluaikana, jää vielä syyslomaviikolle, kertoo työmaainsinööri Markus Räihä.

Hän kertoo erityisesti koulun 1990-luvulla rakennettuun osaan tulleen uusia kaapelointeja ja muita lisätöitä, joita ei ole voitu ottaa alkuperäisessä aikataulussa huomioon.

Vaikka yhtenäiskoulun rehtori Minna Savo on pääosin tyytyväinen tilakokonaisuuteen, hän harmittelee kolmen luokkatilan valmistumisen myöhästymistä.

–Koulun kaikki tilat on mitoitettu jatkuvan käytön mukaan, joten kun tiloja puuttuu, siitä on aika lailla haittaa, hän toteaa.

 

Lue lisää 30.08.2019 lehdestä