Valasranta on Suomen kaunein kesälava

0
Pyhäjärven rannalla sijaitseva Valasranta on valittu Suomen kauneimmaksi kesälavaksi 2019. Yksi äänestyskriteereistä on sen upea sijainti.

PÖYTYÄ/ Yläne. Suomi Viihde -lehden lukijat ovat äänestäneet Suomen kauneimmaksi kesälavaksi tänä vuonna Yläneellä sijaitsevan Valasrannan. Päätoimittaja Jaana Vuorenpään mukaan Valasranta on ollut joka vuosi vähintään kymmenen parhaan joukossa, mutta voitto antoi kuitenkin odottaa itseään.

–Arvonimeä on saanut äänestää vuodesta 2009, ja Valasranta on aina sijoittunut tosi hyvin. Tänä vuonna tuli sitten voitto, hän kehuu ja sanoo ääniä tulleen kaiken kaikkiaan noin 1200.

Äänet jakaantuivat yhteensä 65:n lavan kesken.

Vuorenpää sanoo Valasrannan parhaita puolia olevan sen kaunis sijainti Pyhäjärven rannalla. Myös ainutlaatuinen arkkitehtuuri saa kiitosta.

–Se on persoonallinen ja paikan parhaat puolet on osattu käyttää siinä hyväksi, hän toteaa ja lisää tanssipaikan olevan muutenkin viimeisen päälle hoidettu.

 

Lue lisää 17.09.2019 lehdestä