Remontti toi Risto Salolle joulun – Asumisolot kuntoon korjausavustuksella

0
Uusi kulkuluiska helpottaa huomattavasti Risto Salon mahdollisuuksia pistäytyä ulkoilemaan pihapiirissä.

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneläisen eläkeläisen Risto Salon, 77, kotiin joulu tuli jo ennakkoon. Hänen omakotitalonsa Vainionperässä korjattiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tuella niin, että Salo voi jatkaa asumista kotonaan.

–Olo on kuin olisin parhaan joululahjan saanut. Kiitos yhteiskunnalle, että tällainen on mahdollista, yksikseen asuva Salo juttelee.

Lääkäri oli sanonut erilaisista vaivoista ja toimintarajoitteista kärsivälle Salolle, että tämä voi asua nykyajan mukavuuksia vailla olleessa satavuotiaassa talossaan vain syksyyn asti. Taloremontin jälkeen tilanne on toisin. Asumisen edellytykset ovat kunnossa.

Aiemmin asunnossa ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä. Vesi piti kantaa kaivosta tupaan ja tuvasta pihalle. Nyt vesi tulee hanasta ja soljuu viemäriin.

–Asuinrakennukseen tehtiin vesijohto sekä harmaanveden viemäröinti, WC:n jätevesien viemäröinti umpisäiliöön. Esteettömyyttä kohennettiin kulkuluiskilla. Rakennettiin suihku- ja wc-tilat ja muita pienempiä parannuksia, kertoo hankkeen suunnittelija ja vastaava työnjohtaja Jari Helmisaari.

 

Lue lisää 20.12.2019 lehdestä