Elokuva: Uinu, uinu lemmikkini
Ohjaajat: Kevin Kölsch, Dennis Widmyer
Elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin vuodelta 1983, jonka pohjalta oli tehty samanniminen elokuva myös vuonna 1989.

Tänä vuonna ilmestynyt toinen Uinu, uinu lemmikkini -elokuva sai osakseen paljon huomiota mediassa. Sitä kuvailtiin kuumottavana ja upeana elokuvateoksena, joten odotukset nousivat jälleen melkoisen korkealle. Kauhun ja ylipäätään tällaisen tyylisten asioiden fanina odotin elokuvalta paljon, sillä juonikin vaikutti melkoisen kiinnostavalta.

Vaikka juonen kulku oli joissakin kohdissa elokuvaa melko ennalta-arvattava, oli se kuitenkin visuaalisesti kauniin ulkomuotonsa ansiosta miellyttävä seurattava. Elokuva siis miellytti enemmän ehkä ulkonäöllisesti kuin pelottavuutensa puolesta, mutta oli ehdottomasti katsomisen arvoinen. Näyttelijät oli valittu juuri oikeisiin rooleihin, ja etenkin lapsinäyttelijöille on annettava lisäpisteitä onnistuneista suorituksista.

Jotkin kohtaukset kolahtivat muita enemmän, sillä ne oli kuvattu melko yksityiskohtaisesti ja tavalla, joka sai kylmät väreet kulkemaan. Voisi siis sanoa, että kerrankin löytyi kauhuelokuva, joka on sekä visuaalisesti kaunis että pitää sisällään hyvien näyttelysuoritusten lisäksi mielenkiintoisen juonen ja vieläpä tällä vuosikymmenellä tehty. (E.L.)

Tuomio: * * * *

 

Arvosteluasteikko

* * * * *  unohtumaton
* * * *  hieno
* * *  kannattaa katsoa
* *  kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
*  ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen

Smash on Auranmaan Viikkolehden nuortensivu.